Facebook
Twitter
In English

Hong Kong hallitsi
Suomen MM-urakka päättyi lauantaina tappioon Hong Kongille otteluin 1-2. Matias Tuomi aloitti kammpailun vieden ensimmäisen erän jatkopalloilla 12-10. Ottelu jatkui erittäin tasaisena, mutta hongkongilainen onnistui vääntämään seuraavat kolme erää nimiinsä ja ottelun 3-1.

Kisat netissä:
Squash Site
Järjestäjien sivu
Facebook
Twitter #WorldTeams
Suomen ottelut:
Suomi – Venezuela 3-0
Suomi – Intia 0-3
Suomi – Argentiina 2-1
Suomi – Etelä-Afrikka 0-2
Suomi – Skotlanti 1-2
Suomi – Meksiko 2-1
Suomi – Hong Kong 1-2

Toiseen otteluun lähtivät ykköset Olli Tuominen ja Max Lee. Tuominen aloitti väkevästi ja vei kaksi ensimmäistä erää. Niitä seurasi yksi musta ja toinen sysimusta erä ja tilanne oli tasan. Viidennessä erässä Tuominen löysi taas rytminsä ja otti 3-2 voiton tasoittaen kamppailun.
Ratkaisevassa kakkkosten ottelussa Henrik Mustonen ei saanut konetta käyntiin lainkaan ja Leo Au kuittasi selvän 3-0 voiton

“Joukueen tavoitteena oli päästä 8 parhaan joukkoon, nyt jäätiin sijalle 14, joten tyytyäinen ei voi olla. Ratkaisevat pelit hävittiin ensin Intialle alkulohkossa ja sitten Etelä-Afrikalle neljännesvälierissä. Kummassakaan ottelussa voitto ei ollut kovin lähellä, vaan vastustajat olivat selkeästi parempia”, totesi joukkueen valmentaja Mika Monto.

“Maajoukkue käy lähivuosina läpi sukupolvenvaihdoksen ja nuoremmat pelaajat tulevat nousemaan edustusjoukkueeseen. Euroopan taso ei ole hirveän kova Englantia ja Ranskaa lukuunottamatta. Tosin Saksa pelasi tasoonsa nähden erittäin hyvät kisat ja päätyi viidenneksi. Pärjääminen tulevaisuudessa riippuu avainpelaajien päivittäisen harjoittelun määrästä ja laadusta ja siihen pitää keskittyä, oikotietä ei ole”, jatkoi Monto.


Meksikosta työvoitto
Suomen miehet kohtasivat perjantaina MM-kisojen toiseksi viimeisenä päivänä Meksikon ottelussa sijoista 13-16. Kovan väännön jälkeen voitto tuli lopulta kahdella viiden erän voitolla. Lauantain päätösottelussa Suomi kohtaa Hong Kongin sijoista 13-14.Ottelun Meksikoa vastaan aloittivat ykköspelaajat Olli Tuominen ja Arturo Slazar. Meksikolainen sai ottelulle unelma-alun ja vei ensimmäiset kaksi tasaista erää nimiinsä lukemin 11-7. Tuominen sai kolmannessa erässä pelistä kiinni ja taisteli itselleen seuraavat kolme tasaista erää.
Kakkosten ottelussa Henrik Mustonen joutui myös kamppailemaan täydet viisi erää, ennen kuin Cesar Salazar kaatui 11-7 viidennessä erässä.
Ottelun ratkettua kolmoset Matias Tuomi ja Eric Galvez pelasivat paras kolmesta ”ystävyysottelun”, jonka Galvez vei kahdessa erässä.
”Olli ja Henrik pelasivat alle oman tasonsa, mutta pystyivät onneksi kääntämään ottelut kotiin”, oli päävalmentaja Mika Monton lyhyt kommetti ottelun päätyttyä.


Suomelle kirvelevä tappio
Joukkueiden MM-kisoissa jatkettiin torstaina sijoituspelejä ja SUomi kohtasi Skotlannin ottelussa sijoista 9-16. Suomella arveltiin olevan hyvät mahdollisuudet selvittää tämä ottelu, mutta toisin kävi. Kamppailun aloittivat kakkospelaajat Henrik Mustonen ja Greg Lobban. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä ja edettiin jatkopalloille, jossa skotti oli vahvempi ja vei erän 13-11. Toinen erä oli edelleen tasainen, mutta Mustonen vei sen 11-7. Kolmannessa erässä Mustonen menetti otteensa ja erä lipsahti skotille selvästi 11-3. Neljännessä erässä Mustonen sai taas pelistä kiinni ja edettiin tasaiseti, kunnes Mustonen kuittasi erän 11-9 ja tasoitti ottelun. Ratkaisevassa erässä mentiin neljännen erän tavoin tasaisesti, mutta lopulta erä Mustoselle 11-9 ja Suomi 1-0 johtoon.
Toisessa ykkösten pelissä Olli Tuomisen kohtasi Alan Clynen. Tuominen ei alussa päässyt peliin mukaan ja skotti näytti vievän helpon voiton. Kolmannessa erässä Tuominen kuitenkin sai pelinsä kasaan ja tiukkojen tilanteiden jälkeen onnistui kaventamaan viemällä erän 14-12. Neljäs erä eteni tasaisesti, mutta loppua kohden skotti onistui saamaan kolme ottelupalloa tilanteessa 10-7. Tuominen selvitti kuitenkin ottelupallot ja vei erän 12-10. Tässä vaihessa alkoi jo tuntua siltä että voitto voisi tulla kotiin ja kun Tuominen pääsi vielä 9-8 johtoon viidennessä tilanne vaikutti hyvältä. Skotti oli kuitenkin eri mieltä ja kuittasi seuraavat kolme pistettä ja tasoitti kamppailun 11-9 erävoitolla.
Ratkaisevassa ottelussa kohtasivat kolmospelaajat Matias Tuomi ja Douglas Kempsell. Ottelun alkaessa striimaus meni tietenkin jumiin ja kuva palasi toisen erän puolivälissä. Tuomi oli vienyt ensimmäisen erän 11-8, mutta sen jälkeen skotti hallitsi peliä eikä Tuomi löytänyt keinoja hänen etenemiselle kohti 3-1 voittoa. Ottelu Skotlannille 2-1 ja perjantaina Suomi kohtaa Meksikon ottelussa sijoista 13-16


Etelä-Afrikka odotetun kova
Suomen tavoite kahdeksan parhaan joukkoon pääsystä MM-kisoissa katkesi keskiviikkona neljännesvälierissä, jossa Etelä-Afrikka pudotti Suomen kamppailemaan sijoista 9-16. Ennakkoasetelmissa Etelä-Afrikka oli suosikki, mutta Suomelta voitiin odottaa yllätystä. Kammpailun aloittivat ykköspelaajat Olli Tuominen ja Stephen Coppinger. Etelä-Afrikkalainen aloitti väkevästi ja painosti Tuomista takanurkkiin. Tuomisella oli vaikeuksia ohittaa ulottuvaa Coppingeria eikä päässyt painostamaan eteläafrikkalaista. Painostuksen alla virheitäkin tuli hieman liikaa. Tuominen paransi otettaan ottelun edetessä ja kolmannessa erässä pääsi jopa 5-0 johtoo, mutta ei pystynyt viemään erää.
Toisena pelatussa kolmosten ottelussa Etelä-Afrikalla oli jo mahdollisuus ratkaista ottelu edukseen. Matias Tuomi aloitti hieman tahmeasti, mutta pääsi hyvin peliin mukaan toisessa erässä, missä hänellä oli jo kolme eräpalloa. Leeuw vei kuitenkin erän 15-13 ja jatkoi vahvaa peliään ratkaisten ottelun kolmannessa erässä. Ottelun ratkettua kakkosten peliä Henrik Mustonen – Shaun Le Roux ei pelattu.

”Paremmille hävittiin. Molemmissa peleissä oli oma etsikkoaikansa, mutta ei pystytty käyttämään hyväksi. Tuominen ja Tuomi pelasivat omalla tasollaan, mutta tarvittavaa venymistä ei tänään ollut”, sanoi joukkueen valmentaja Mika Monto kamppailun päätyttyä.

Torstaina Suomi kohtaa Skotlannin ottelussa sijoista 9-16.


Suomi jatkoon
Suomen miehet selvittivät tiensä 16 parhaan pudotuspeleihin lyömällä Argentiinan tiistain viimeisessä lohkopelissä 2-1. Ensimmäisessä pelissä Matias Tuomi hävisi kolme tasaista erää ja Argentiina meni johtoon. Toisessa pelissä kohtasivat maiden ykköset, eikä Olli Tuominen antanut juurikaan mahdollisuuksia argentiinalaiselle. 3-0 voitto ja tilanne oli tasan. Viimeisestä ja ratkaisevasta kakkosten pelistä tuli tiukka vääntö, jonka Henrik Mustonen lopulta vei erin 3-1 neljännen erän päättyessä 14-12.
Suomi sijoittui näin lohkonsa kakkoseksi ja jatkaa pelejä sijoista 1-16. ja kohtaa keskiviikkona Etelä-Afrikan.


Intia liian kova
Suomen miehet kohtasivat maanantaina alkulohkonsa ykkössijoitetun Intian joukkueiden MM-kisoissa. Ennakkoon Intiaa pidettiin hienoisena suosikkina, mutta Suomella arveltiin olevan yllätysmahdollisuus. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Intia kuittasi voiton otteluin 3-0.
Olli Tuominen ja Henrik Mustonen onnistuivat omissa otteluissaan viemään erän, kun taas Matias Tuomi hävisi suoraan kolmessa erässä.
Tiistaina on vuorossa alkulohkon viimeinen kierros ja vastaan tulee Argentiina. Suomi on pakkovoiton edessä, sillä kaksi parasta jatkavat pudouspelejä sijoista 1-16


Suomelle avausvoitto
Suomen miehet aloittivat MM-urakkansa helpolla voitolla Venezuelasta sunnuntaina käynnistyneissä MM-kisoissa Ranskassa. Olli Tuominen, Henrik Mustonen ja Matias Tuomi eivät antaneet vastustajilleen mitään armoa, vaan löivät tauluun 3-0 voitot. Maanantaina vastaan tulee lohkon ykkössijoitettu Intia.


Miesten joukkueiden MM-kisat pelataan Ranskan Mulhousessa 9.-15.6.2013. Suomi on mukana joukkueella Olli Tuominen, Henrik Mustonen, Matias Tuomi ja valmentajana Mika Monto. Suomi on seedattu sijalle 9.

MM-lohkot ja seedaukset
Lohko A: Egypti (1), Skotlanti (16), Kuwait (17/20), Kenia (29/31)
Lohko B: Englanti (2), Kanada (15), Kolumbia (17/20), Namibia (29/31)
Lohko C: Ranska (3), Pakistan (14), Hollanti (17/20), Venäjä (29/31)
Lohko D: Australia (4), Meksiko (13), Sveitsi (17/20)
Lohko E: Malesia (5), Uusi Seelanti (12), Botswana (21/24), Puola (25/28)
Lohko F: Saksa (6), USA (11), Irlanti (21/24), Tsekki (25/28)
Lohko G: Etelä Afrikka (7), Hong Kong (10), Itävalta (21/21), Japani (25/28)
Lohko H: Intia (8), Suomi (9), Argentiina (21/24), Venezuela (25/28)

Suomen alkulohkon ottelut

Suomi – Venezuela 3-0
Olli Tuominen – Gabriel Teran 11/3 11/1 11/3
Henrik Mustonen – Miguel Mendez 11/3 11/5 11/2
Matias Tuomi – Miguel Vallennilla 11/3 11/3 11/9
Suomi – Intia 0-3
Olli Tuominen – Surav Ghosal 7/11 2/11 11/6 7/11
Henrik Mustonen – Ramit Tandon 4/11 6/11 13/11 4/11
Matias Tuomi – Mahesh Mangaonkar 4/11 7/11 7/11
Suomi – Argentiina 2-1
Olli Tuomonen – Hernan D’Arcangelo 11/7 11/2 11/5
Henrik Mustonen – Robertino Pezzota 11/7 3/11 11/9 14/12
Matias Tuomi – Leonardo Romiglio 7/11 8/11 7/11

Sijat 1-16

Suomi – Etelä-Afrikka 0-2
Olli Tuominen – Stephen Coppinger 5/11 7/11 9/11
Henrik Mustonen Shaun Le Roux (ei palattu ottelun ratkettua)
Matias Tuomi – Clinton Leeuw 4/11 13/15 8/11

Sijat 9-16

Suomi – Skotlanti 1-2
Olli Tuominen – Alan Clyne 7/11 5/11 14/12 12/10 9/11
Henrik Mustonen – Greg Lobban 11/13 11/7 3/11 11/9 11/9
Matias Tuomi – Douglas Kempsell 11/8 3/11 4/11 5/11

Sijat 13-16

Suomi – Meksiko 2-1
Olli Tuominen – Arturo Salazar 7/11 7/11 11/8 11/9 11/6
Henrik Mustonen – Cesar Salazar 6/11 11/2 11/7 8/11 11/7
Matias Tuomi – Eric Galvez 6/11 8/11

Sijat 13-14

Suomi – Hong Kong 1-2
Olli Tuominen – Max Lee 11/5 11/7 6/11 1/11 11/7
Henrik Mustonen – Leo Au 5/11 2/11 2/11
Matias Tuomi – Cheuk Yan Tang 12/10 7/11 9/11 8/11

Olli Tuominen, Henrik Mustonen, Matias Tuomi ja Mika Monto