Facebook
Twitter
In English

Naisille 4., miehille 8. sija
Suomen naiset päättivät urakkansa EM-kisoissa 0-3 tappiolla Espanjaa vastaan. Naisten lopullinen sijoitus on 4.
Miehet päättivät kisansa 2-2 tasapeliin Tanskaa vastaan ja päätyivät piste-erolla 5-8 lohkon viimeiseksi. Sijoitus tarkoittaa myös sitä, että miehet putoavat ensi vuodeksi kakkosdivisioonaan.
Kisan nettisivusto
Kisakuvia jos ei toimi, kokeile täältä.

Empan päivä
EM-kisojen kolmas päivä oli eittämättä Emilia Soinin päivä. Aamupäivän ottelussa Soini kukisti kovan taistelun jälkeen tuoreen juniorien Euroopanmestarin, Belgian Nele Gilisin, erin 3-2 ja iltapäivällä Saksan ykköspelaajan Kathrin Hauckin erin 3-0. Emilian voitot eivät kuitenkaan riittäneet, vaan sekä Belgialle, että Saksalle hävittiin otteluin 1-2.

Miehillä oli tänään yksi ”elintärkeä” ottelu Hollantia vastaan. Voitto piti saada, mutta toisin kävi. Henrik Mustonen nousi 0-2 tilanteesta voittoon, mutta se oli laiha lohtu, kun hetkeä aikaisemmin Olli Tuominen oli hävinnyt pelinsä 0-3 LJ Anjemalle.


Naisille voitto, miehille tappio
Suomen naiset ottivat jo kolmannen perättäisen voittonsa torstaina Riccionessa. Tällä kertaa kaatui Puola päivän ainoassa ottelussa selvin 3-0 numeroin.
Miesten kohtalona oli sijoittua alkulohkonsa viimeiseksi kärsittyään 0-4 tappion Espnjanjalle.

Naiset ovat kakkosdivisioonan kärjessä tasapistein Espanjan kanssa. Jäljellä on vielä kolme ottelua ennakkoon kovemmaksi sijoitettuja Belgiaa, Saksaa ja Espanjaa vastaan.
Miehet jatkovat ykkösdivisioonan kamppailuja sijoista 5-8 ja säilyminen ylimmässä lohkossa edellyttää vähintään 6. sijaa. Perjantaina vastaan tulee Tanska ja lauantaina Hollanti. Espanjaa vastaan kärsityn ottelun tulos ”siirtyy” sellaisenaan sijoista 5-8 pelattavan lohkon tuloksiin.


Naisille kaksi voittoa
Suomen naiset aloittivat joukkueiden EM-kisat 3-0 voitoilla Italiasta ja Itävallasta.
Miesten saldona oli tappio Englannille 0-4 ja Skotlannille 1-3.


Miehet

I-divisioona

Suomen joukkue: Olli Tuominen, Henrik Mustonen, Jaakko Vähämaa, Tatu Knuutila ja Jami Äijänen.
Valmentaja Mika Monto

Suomen alkulohkon A ottelut
Suomi – Englanti 0-4
Henrik Mustonen – James Willstrop 10/12 11/6 4/11 8/11
Jaakko Vähämaa – Peter Barker 5/11 4/11 1/11
Tatu Knuutila – Daryl Selby 7/11 4/11 6/11
Jami Äijänen – Adrian Grant 5/11 4/11 6/11
Suomi – Skotlanti 1-3
Olli Tuominen – Alan Clyne 11/2 14/12 10/12 11/9
Henrik Mustonen – Greg Lobban 6/11 9/11 12/10 7/11
Jaakko Vähämaa – Douglas Kempsell 8/11 5/11 9/11
Jami Äijänen – Kavin Moran 5/11 4/11 10/12
Suomi – Espanja 0-4
Olli Tuominen – Borja Golan 9/11 3/11 11/8 6/11
Henrik Mustonen – Alejandro Garbi 7/11 11/8 8/11 8/11
Jaakko Vähämaa – Carlos Cornes 6/11 10/12 5/11
Tutu Knuutila – Iker Pajares 6/11 11/4 5/11 7/11

Sijat 5-8
Suomi – Hollanti 1-3
Olli Tuominen – Laurens Jan Anjema 9/11 2/11 7/11
Henrik Mustonen – Sebastiaan Weenink 6/11 6/11 11/8 11 11/8 11/7
Jaakko Vähämaa – Piedro Schweertman 11/7 4/11 10/12 6/11
Jami Äijänen – Dylan Bennett 4/11 6/11 5/11
Suomi – Tanska 2-2
Olli Tuominen – Kristian Frost 11/9 12/10 11/3
Jaakko Vähämaa – Rasmus Nielsen 11/7 11/8 5/11 2/11 9/11
Tatu Knuutila – Caspar Grauballe 5/11 5/11 8/11
Jami Äijänen – Morten Sørensen 8/11 9/11 11/7 15/13 17/15

Naiset

II-divisioona

Suomen joukkue: Emilia Soini, Elina Kononen, Saara Vanhanen ja Jutta Tuunanen
Valmentaja Jaakko-Antti Peltola

Suomen ottelut
Suomi – Italia 3-0
Emilia Soini – Monica Menegozzi 11/9 11/8 11/8
Elina Kononen – Elisabetta Priante 11/6 11/8 11/3
Saara Vanhanen – Simona Fedeli 11/7 11/4 11/8
Suomi – Itävalta 3-0
Emilia Soini – Birgit Coufal 11/8 11/7 4/11 4/11 11/8
Elina Kononen – Jacqueline Peychär 11/8 11/4 11/3
Jutta Tuunanen . Samdra Polak 11/8 11/6 11/2
Suomi – Puola 3-0
Elina Kononen – Dominika Witkowska 11/5 11/8 11/8
Saara Vanhanen – Anna Jurkun 11/5 11/6 9/11 11/3
Jutta Tuunanen – Zuzanna Dominiak 11/7 11/3 11/2
Suomi – Belgia 1-2
Emilia Soini – Nele Gilis 11/8 8/11 8/11 11/9 11/5
Elina Kononen – Tinne Gilis 4/11 12/10 8/11 11/8 7/11
Jutta Tuunanen – Loreline Pira 9/11 11/5 8/11 6/11
Suomi – Saksa 1-2
Emilia Soini – Kathrin Hauck 12/10 11/0 12/10
Elina Kononen – Sina Wall 7/11 8/11 10/12
Saara Vanhanen – Annika Wiese 7/11 11/9 4/11 11/8 6/11
Suomi – Espanja 0-3
Emilia Soini – Xisela Aranda 6/11 9/11 1/11
Elina Kononen – Cristina Gomez 5/11 7/11 11/6 9/11
Saara Vanhanen – Margaux Pitarch 3/11 6/11 6/11

Pelataan yhtenä 7 joukkueen lohkona

Kaksi parasta nousee ensi vuodeksi I-divisioonaan