Facebook
Twitter
In English

Mustonen tippui ensimmäisellä kierroksella
Henrik Mustonen (PSA 38.) ei kyennyt ottamaan revanssia viime syksyn tiukasta MM-kilpailujen tappiostaan Intian Saurav Ghosalia (PSA 16.) vastaan Hongkongin avointen ensimmäisellä kierroksella.

Ghosal oli tällä kertaa astetta tarkempi kuin Mustonen ja Mustonen onnistui ainoastaan tekemään pisteitä joillakin yllätyksillä ja yksittäisillä huippulyönneillä.

”En oikein saanut peruspeliäni kohilleen ja elin siten oikeastaan vain muutamilla onnistumisilla”, kommentoi Mustonen.

Seuraavaksi Mustonen jatkaa Shanghaihin 88 000$:n kisaan, jossa hänen pelinsä alkavat tiistaina karsinnassa.

Tuominen putosi
Olli Tuominen putosi Hong Kong Openin 1. kierroksella hävittyään tiukan neljän erän ottelun Etelä-Afrikan Shaun Le Rouxille.

Karsinnasta pääsarjaan itsensä pelannut Le Roux (PSA 54) yllätti Tuomisen tiukassa neljän erän taistelussa, joista kaksi viimeistä menivät jatkopalloille. ”Erittäin ikävä tappio eteenkin näin isossa kisassa. Nämä tilaisuudet pitäisi pystyä käyttämään hyväkseen”, manasi Tuominen huonosti mennyttä otteluaan.


Mustonen pääsarjaan
Henrik Mustonen (PSA 38.) selvitti tiensä ensimmäistä kertaa urallaan Hong Kongissa pelattavan World Series-turnauksen pääsarjaan. Mustonen pääsi suoraan sijoituksensa ansiosta toiselle karsintakierrokselle, jossa hän kohtasi hyvässä vireessä edellisessä kilpailussa olleen Intian kakkospelaajan Mahesh Mangaonkarin (PSA 63.).

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä ja alussa pelattiin muutama todella pitkä palloralli. Mustonen sai kohtalaisen isokokoisen vastustajansa tekemään kovasti töitä ja erän lopussa se näkyi Mustosen viedessä erän tiukasti.

Toisessa erässä intialainen sai paremman alun ja näytti jo karkaavan erävoittoon, kun Mustonen sai taas liikuttavan pelinsä puremaan. Erä eteni aina tiebreakiin, mutta Mustonen vei sen heti ensimmäisellä mahdollisuudella.

Kolmannessa erässä Mustosen itseluottamus oli vahvempi ja hänen pystyi pitämään ottelun hallinnan itsellään. Palkintona tärkeä pääsarjapaikka yhdessä syksyn isoimmista kisoista.

Mustoselle arvottiin ensimmäisen kierroksen vastustajaksi toinen intialainen, Saurav Ghosal (PSA 16.). Myös Suomen Olli Tuominen (PSA 30.) aloittaa urakkansa pääsarjassa Etelä-Afrikan Shaun Le Roux’ta (PSA 54.) vastaan. Tuominen on yläpuolella kaaviota ja pelaa tiistaina, kun Mustonen arvottiin alapuolelle kaaviota ottelun ollessa keskiviikkona.

”Tärkeä toisen erän nousu. Nyt on hyvä mahdollisuus päästä kokeilemaan revanssia Ghosalista”, kertoi Mustonen.

Hong Kong Open

Karsinnan 2. kierros
Henrik Mustonen – Mahesh Mangaonkar IND 11/9 12/10 11/8
Pääsarjan 1. kierros
Shaun Le Roux RSA – Olli Tuominen 8/11 11/6 13/11 12/10
Saurav Ghosal IND – Henrik Mustonen 11/4 11/6 11/3