Koti > Tulostiedotteet > Lahti Open 2010

Lahti Open 2010

Tulospalvelu Tournamentsoftware-ohjelmalla.
Henrik Mustonen Lahti Openin ykkönen.
Lahti Openin miesten ykköskaaviossa pelattiin paljon polemiikkia herättänyt viiden miehen lohko. Vaikka kaavioratkaisu ei sinänsä ole parhaimmasta päästä, nähtiin joukko hyviä otteluja ja loppujen lopuksi myös oikea loppuottelu, kun tappioitta selviytyneet Henrik Mustonen ja Arttu Moisio kohtasivat kisan viimeisessä ottelussa.
Mustonen jatkoi vahvoja otteitaan, eikä antanut Moisiolle juurikaan mahdollisuuksia yllätykseen, vaikka Moisiolla olikin eräpallo kolmannessa erässä.
Kolmanneksi kaaviossa sijoittui Heikki Kononen kahdella voitolla ja neljänneksi Aleksi Leskinen yhdellä voitolla. Janne Järvinen jäi peränpitäjäksi

Kakkoskaavion voiton otti “vanha konkari” Ville Sistonen, joka urakoi viikonlopun aikana 21 erää. Loppuottelussa Riku Mehta pani tiukasti kampiohin, mutta Ville oli lopulta vahvempi erin 3-1. Pronssiottelussa Matti Eskelinen nousi 3-2 voittoon Juha Hatjasalosta, jolla neljännessä erässä oli jo kaksi ottelupalloa.
Kolmoskaavion loppuottelussa Sami Mäkinen voitti Miko Äijäsen erin 3-1 ja pronssi meni Arto Blomqvistilla.

Lahti Open 2010

Miehet 1

Henrik Mustonen YlivSq – Arttu Moisio TSK 11/4 11/7 12/10
Henrik Mustonen – Heikki Kononen HSRC 11/0 11/8 11/7
Henrik Mustonen – Aleksi Leskinen 11/2 11/3 11/0
Henrik Mustonen – Janne Järvinen ESRC 11/3 11/5 11/5
Arttu Moisio – Heikki Kononen 11/7 11/3 11/9
Arttu Moisio – Aleksi Leskinen 11/3 11/6 11/2
Arttu Moisio – Janne Järvinen 11/4 11/6 11/6
Heikki Kononen – Aleksi Leskinen 8/11 8/11 11/2 11/5 11/6
Heikki Kononen – Janne Järvinen11/9 16/18 11/7 11/4
Aleksi Leskinen – Janne Järvinen 11/8 6/11 11/7 8/11 13/11
1. Henrik Mustonen, 2. Arttu Moisio, 3. Heikki Kononen, 4. Aleksi Leskinen, 5. Janne Järvinen

Miehet 2

Lohko A
Juha Hatjasalo HSRC – Timo Annala LSQ 11/4 7/11 11/0 7/11 11/8
Juha Hatjasalo – Tuomas Kuuluvainen TSSq 11/5 11/7 7/11 11/4
Juha Hatjasalo – Teuvo Määttänen YlivSq w.o.
Timo Annala – Tuomas Kuuluvainen 11/9 11/5 11/7
Timo Annala – Teuvo Määttänen w.o.
Tuomas Kuuluvainen – Teuvo Määttänen w.o.

Lohko B
Riku Mehta JSK – Jarmo Karjala HSRC 11/5 11/7 11/7
Riku Mehta – Olli Turtonen TSK 11/6 9/11 11/5 11/5
Riku Mehta – Tommi Ekholm ESRC w.o.
Jarmo Karjala – Olli Turtonen 11/0 11/5 11/9
Jarmo Karjala – Tommi Ekholm w.o.
Olli Turtonen – Tommi Ekholm 11/7 6/11 11/7 6/11 11/2

Lohko C
Matti Eskelinen OSK – Sami Lindell TSK 11/6 11/5 11/7
Matti Eskelinen – Henry Meriö HSRC 11/8 9/11 11/4 11/5
Matti Eskelinen – Kimmo Puukko jSK 11/7 10/12 11/7 11/4
Sami Lindell – Henry Meriö 11/5 9/11 11/9 11/1
Sami Lindell – Kimmo Puukko 11/5 11/4 11/6
Henry Meriö – Kimmo Puukko 11/4 11/5 11/3

Lohko D
Ville Sistonen KSQ – Petteri Repo HSRC 11/7 7/11 11/2 7/11 11/9
Ville Sistonen – Eemeli Hautanen JSK 11/9 11/8 11/8
Ville Sistonen – Topias Aalto ESRC 13/11 13/11 7/11 6/11 11/4
Petteri Repo – Eemeli Hautanen 11/9 10/12 11/7 3/11 12/10
Petteri Repo – Topias Aalto 11/9 5/11 11/6 11/5
Eemeli Hautanen – Topias Aalto 11/8 11/9 11/9

Välierät
Ville Sistonen – Juha Hatjasalo 7/11 11/9 13/11 7/11 11/6
Riku Mehta – Matti Eskelinen 11/5 11/8 11/7
Pronssiottelu
Matti Eskelinen – Juha Hatjasalo 11/9 10/12 6/11 12/10 11/5
Loppuottelu
Ville Sistonen – Riku Mehta 7/11 11/7 14/12 11/9

Miehet 3

Lohko A
Arto Blomqvist OSK- Mikko Sillanpää LSQ 11/1 11/4 11/6
Arto Blomqvist – Kari Turkia LahtiSq 11/4 11/7 11/4
Kari Turkia – Mikko Sillanpää 11/3 11/8 14/12

Lohko B
Esa Tuominen HSRC – Jami Äijänen JSK 11/9 11/9 8/11 11/2
Esa Tuominen – Joonas Karhu LahtiSq 11/8 11/3 11/3
Jami Äijänen – Joonas Karhu 11/4 12/14 11/7 7/11 11/9

Lohko C
Jouko Puustinen KSQ – Keijo Liikala SqJu 11/7 11/3 11/3
Jouko Puustinen – Marko Pietilä TSK 11/6 11/4 11/5
Marko Pietilä – Keijo Liikala 11/7 11/6 11/3

Lohko D
Miko Äijänen JSK – Tero Kadenius LSQ 12/10 7/11 11/6 11/9
Miko Äijänen – Rauli Rantaruikka KSQ 11/4 11/3 11/5
Miko Äijänen – Hanna Rusila LahtiSq 12/10 11/9 11/9
Tero Kadenius – Hanna Rusila 11/7 11/7 11/6
Rauli Rantaruikka – Hanna Rusila 11/6 11/9 9/11 11/7
Tero Kadenius – Rauli Rantaruikka 11/5 11/4 11/7

Lohko E
Seppo Raiski Sq-88 – Tapio Ulkuniemi OSK 11/9 11/7 4/11 11/7
Seppo Raiski – Terho Niuranen 11/8 11/4 12/14 10/12 11/7
Seppo Raiski – Rami Valta LSQ w.o.
Tapio Ulkuniemi – Rami Valta w.o.
Tapio Ulkuniemi – Terho Niuranen 11/8 11/8 4/11 11/4
Terho Niuranen – Rami Valta w.o.

Lohko F
Jussi Vikström HSRC – Tuomo Pohjamies ESRC 11/6 11/7 6/11 11/8
Jussi Vikström – Emilia Soini ESRC 11/6 11/4 11/7
Jussi Vikström – Pekka Riikonen LahtiSq 11/7 11/2 11/3
Tuomo Pohjamies – Emilia Soini 11/8 11/5 11/6
Tuomo Pohjamies – Pekka Riikonen 11/7 11/9 11/4
Emilia Soini – Pekka Riikonen 11/4 9/11 11/9 11/8

Lohko G
Sami Mäkinen – Matti Jokinen [7/8] 11/5 9/11 11/4 11/8
Sami Mäkinen – Antti Rikberg RCU 11/1 11/8 11/5
Sami Mäkinen – Jari Kaartinen SqJu 11/4 11/7 7/11 11/1
Matti Jokinen – Antti Rikberg 6/11 11/8 11/9 11/7
Matti Jokinen – Jari Kaartinen 11/8 11/5 11/3
Antti Rikberg – Jari Kaartinen 11/8 11/9 11/5

Lohko H
Arttu Turtonen TSK – Timo Palo LahtiSq 11/4 11/6 11/3
Arttu Turtonen – Sami Kenakkala OSK 11/3 11/6 11/8
Arttu Turtonen – Ilmari Vikström 11/8 11/5 11/4
Timo Palo – Sami Kenakkala 11/7 11/7 11/9
Timo Palo – Ilmari Vikström HSRC 12/10 11/0 11/5
Sami Kenakkala – Ilmari Vikström 11/4 11/3 11/7

Puolivälierät
Arto Blomqvist – Arttu Turtonen w.o.
Miko Äijänen – Seppo Raiski 11/5 11/8 11/7
Jouko Puustinen – Jussi Vikström 11/9 11/5 11/9
Sami Mäkinen – Esa Tuominen 11/9 11/8 11/8
Välierät
Miko Äijänen – Arto Blomqvist 10/12 11/4 11/5 11/8
Sami Mäkinen – Jouko Puustinen 11/3 11/9 4/11 11/5
Pronssiottelu
Arto Blomqvist – Jouko Puustinen 12/10 11/3 13/11
Loppuottelu
Sami Mäkinen – Miko Äijänen 11/9 9/11 13/11 11/7


30 kommenttia toistaiseksi
Kommentoi

Tiedoksi!
Pahoittelemme, että kaaviot ovat myöhässä. Yritämme toteuttaa ne liiton hankkimalla uudella ohjelmistolla, mutta emme ole olleet täysin tyytyväisiä kaavioihin / aikataulutukseen ( ei ohjelmiston vika , vaan lyhyen käyttäjäkokemuksen ).
Kilpailu pelataan la-su, alkaen la klo 9.00. Kisassa on kolme kaaviota M1 / 5 pelaajaa lohkona. M2 / 16 pelaajaa / 4 lohkoa ja M3 /29 pelaajaa / 8 lohkoa.
Alkupelit pelataan la, ja semit ja finaalit su.
Terveisin Kyösti Mustonen

Hyvää loppiaisaamua kaikille!
Poku onnistui yön tunteina pääsemään sinuiksi ohjelman kanssa ja linkki kaaviohin aikatauluineen on tulossa esille nyt ihan pikapuolin!
Tervetuloa kisoihin!
Lahti Squash ry.

Hyvää loppiaista sinnekin. Eikö olisi kannattavampaa jakaa noita kaavioita hieman tasaisemmin? 5 pelaajan ykköskaavio alkaa olemaan jo täysi vitsi, kun pelaajia kuitenkin on yli 40 ja esim. M2:ssa on vastaavasti 16 ja M3:ssa 29?? pelaajaa? Ihmiset usein tulevat katsomaan finaaleja, tässä mallissa M1:n osalta ne voivat olla merkityksettömiä matseja su ip. Mielestäni tällaisia tynkäkaavioita ei tulisi pelata ollenkaan, jos pelaajia on alemmissa lohkoissa yllin kyllin. Mihin tämä oikein perustuu? M2:ssa on kuitenkin pelaajia, jotka selvästi kuuluisi ykköskaavioon ja syksyn kisoissa ovat siellä olleetkin. Naisissahan varsin usein joudutaan tähän järjestelyyn, mutta se on silloin kun siellä on vain ne 5 naista ilmoittautunut…

Olen samaa mieltää siitä että viiden pelaajan ykköskaavio on vähän outo ratkaisu, kun muissa kaavioissa on pelaajia sitten tulvillaan. En koe ainakaan itse olevani niin eri kastissa minua rankingissa alempana oleviin pelaajiin verrattuna, ettei tämän kilpailun kyseisiä kakkoskaavion parhaita pelaajia voisi olla ykköskaaviossakin.

Kaavioiden koot perustuvat suurin piirtein liiton ohjeisiin, jotka löytyvät osoitteesta http://www.squash.fi/?p=80

Sori, mut mun on nyt pakko hieman kommentoida lisää. Ei mitään henkilökohtaista kuitenkaan. Nuo kaaviot eivät välttämättä suoraan perustu tuohon (hyvin kapeaan btw..)ohjeeseen, vaan sitä tulkitaan noin. Tuota voi tulkita myös toisin. Eli, jos osanottomäärä on vaikkapa 50 pelaajaa. Tällöin kaavion mukaan ykköseen voitaisiin sijoittaa max 12 kpl pelaajia, kakkoseen 24 pelaajaa, jolloin kaavio kolme (kohtaan loput)14kpl, eikös? Okei, määrä ratkaisee tuon skenaarion, mutta missään laskukaavassa ei saada niin, että ykköskaaviossa on 6x vähemmän pelaajia kuin kolmoskaaviossa ja aikas hyvin saa tulkita, jos saa yli 3x enemmän pelaajia kakkoseen ykköseen nähden. Minusta tuota pitäisi lukea niin, että ykköseen ja kakkoseen laitetaan aina max. sallittu kaavion kapasiteetti ja tuo kolme kohtaan LOPUT laitettaisiin ne…loput. (käytännön syistä myöskin, joskaan ei liity kisasäänötihin tai järjestelyihin, mutta; nuo ranking 5-8kpl kaverit pelaavat/treenaavat myös keskenään arjet.

Moikka!

Minkäköhänlaisia ne tournament softwaren antamat ensimmäiset versiot olivat? Näin kisan ulkopuolisen vinkkelistä… olen oikein tyytyväinen että olen ulkopuolinen.

Eihän tuossa mennä lainkaan liiton suositusten mukaan. Ainakaan minun ymmärrykseni ei siihen taivu. En ole koskaan osannut laskea rankingpisteitä lainkaan, mutta voisiko joku laskeskella paljonko eri luokkien parhaat saavat pisteitä toisiinsa verrattuna? Lähinnä 1- vs. 2-luokka.

Olisi mukava kuulla kilpailutyöryhmän virallinen kanta asiaan. Tällaisilla kisoillako jatketaan vastaisuudessakin?

1-kaavio on todella eriskummallinen, kyllä, mutta olisin itsekkin tehnyt ne samalla tavalla, sillä se on paras tapa tehdä ne monelta kantilta ajatellen. Ihme kyllä kaavioista purnataan yleensä aina, useinmiten joku on liian alhaalla, tai sitten liian kovassa sakissa. Uskoisin, että 2-kaavion sijoitetut ovat tyytyväisiä ratkaisuun. Voivat kommentoida, jos ovat eri mieltä.

Tompan rankingkysymykseen: 1-kaavion pisteet jaetaan seur.: 100, 85, 70 ,60, 30 ja 2-kaaviossa saavat semifinalistit 70, 60, 50 ja 40. Mielestäni mistään vääristymisistä ei voida puhua. Enemmän keskustelua varmasti herättää esim. liigan pisteytys 1. pelaajien saadessa samat pisteet kuin 4.
Tälläisiä kisat valitettavasti ovat, kun kiinnostus on vähäistä (huom. erityisesti naisten alkuperäinen osanottomäärä). Erityisesti aina huolettaa sunnuntaipäivä. Nyt on jokunen matsi sunnuntainakin.

Hep! Heke, nythän ei ole kysymys siitä, että miten sinun mielestäsi kaavio tulisi tehdä, kyse on säännöistä. Kerran vielä, Köpi laittaa yllä, että osanottajia on 5+16+29 =50 Poku laittaa linkin, jossa viitataan liiton ohjeisiin kaavioiden koosta. Siellä on melko selvästi, että 50 osanottajaa, kaavio1 8-12 pelaajaa. Tuosta vaikkapa keskiarvona et tulisi olla 10 pelaajaa. Nyt, Lahti Open (M1-tason kisa)pelataan ykköskaavion osalta 50% miehityksellä ja tämän johdosta päädytään tällaiseen viritykseen. Ei hyvä, ei todellakaan. Mainitset, että kakkoskaaviossa ollaan tyytyväisiä, no se on toki hienoa ;) Mutta aidosti… meillä on työryhmät miettimässä tälläkin hetkellä, että miten näistä kisoista saataisiin toimivampia ja niitä “parempia tapahtumia”, soveltamalla sääntöjä jonkin tahtotilan mukaan, niin se ei
vain toimi. Jos säännöissä on vikaa, ne muutetaan ensin ennenkuin ruvetaan toimimaan toisin. “Tällaisia nämä kisat ovat..” Kyllä! Eikä vähiten tällaisen takia… Tompan loppulause on se, mikä tässä huolestuttaa itseäkin. p.s Ja onhan tuossa pisteytyksessäkin mielestäni ehkä vähän tarkasteltavaa…Vai onko oikein, että kakkoskaavion voittaja saa samat pisteet kuin ykköskaavion kolmas? En tiedä, eikä liity tähän.

Tässä on toimittu selvästi kilpailuohjeiden vastaisesti. Käytännössä ohjeet ovat noudattamista varten, ei kai niitä ole tehty pelkiksi suosituksiksi. Olen samaa mieltä, että ohjeiden ja sääntöjen mukaan pitää toimia. Joissain poikkeusoloissa niistä voisi poiketa, mutta silloin siihen pitäisi pyytää mielestäni lupa. Enkä näe että tässä olisi ollut syytä poikkeukseen. Oletettavaa olisi ollut, että ykköskaavio olisi ollut kahdeksan pelaajaa, mutta täytyy sanoa, että itsenikin yllätti tuollainen ratkaisu. Kyllähän siitä paistaa läpi se, että on haluttu pitää ykköskaavio kovatasoisena. Kilpailuryhmän jäsenenä (kuten Arttu ja Pokukin) voin sanoa omasta puolestani että asiaan palataan virallisesti pian.

t. Jarmo Karjala

Tottakai ykköskaavio kuuluisikin pitää kovatasoisena! Jos koskaan haluaa kenetkään muun kuin squashpelaajan katsomaan lajia, heidän katsomisinto laskee aika lailla nähdessään yksipuolisia otteluita. Ei heitä kiinnosta, onko kaikki parhaat paikalla, vai onko taso kapea, kulkeeko tänään, pelaako vasemmalla kädellä yms. selitykset, vaan halutaan hyvää viihdettä. Myös parempitasoisille pelaajille läpihuutopelien merkitys ei ole valtava. Parhaimmillaan olen itse ollut semeissä pelaamatta matsiakaan. Vaikka se ei laissa tai säännöissä luekaan, niin nyt näin ammattilaisen silmin koko viikonlopun kuluttaminen parin ottelun takia ei kiinnostaisi. Olen joskus kuullut myös, että kisoihin tullaan hyvien matsien takia. Itsekin olen aina sääntöjen noudattamisen kannalla, mutta mielestäni järjen käyttö on silti sallittua. Tässä juuri on se ongelma, mihin monessa asiassa kaadutaan eritoten Suomen maassa ja vielä nimenomaan rajatapauksissa. En myöskään pitäisi hyvänä ratkaisuna, että kaikki kisat menisivät samalla konseptilla, ja näin ollen tulee sääntöihin jättää tulkinnan varaa. Esimerkiksi: kyseessä on miesten kaaviot ja miehiä on vain 48. Tällöin ei mene kovin väärin. Sääntöjen mukaanko kisoissa on aina vain 3 kaaviota, vaikka osallistujia olisi 150?

Ei se toki 5:n pelaajan kaaviokaan hienolta näytä, mutta kaikki alle 16 ovat yhtä tyhmän näköisiä, joista ainoastaan 12 pelaajalla saadaan jotain järkeä. 3:n alkulohkotkin ovat tylyjä etenkin, jos joku peruuttaa ja sitten on vaikka vahva ennakkosuosikki vastassa.

Moro!

En voi muuta sanoa, yhdyn täysin Heken puheisiin,kerkesi poika sanoa samoja asiota ennen minua. Järjen käyttö on tosiaanki sallittua vaikka siinä vähän sääntöjä jouduttaisiin fiilaamaan.Tässäkin 5 pelaajan joukossa on 3 maajoukkue pelajaa ja pari muutakin kovaa! kyllähän me muut ollaan harrastelijoita niihin verrattuna vai mitä Jarmo K? tv.Tepa

No aivan harrastelija-puuhastelija-vasuria tässä ollaan, mutta en puhukaan nyt “pelaaja”näkökulmastani. Säännöt/ohjeet ovat kuitenkin olemassa noudatettaviksi. Jos ne ovat huonoja, niitä pitää muuttaa. Voidaanhan tietysti mennä tällä tavoin partisaanimeiningillä, mikä johtaa ehkä sitten huonoiksi todettujen sääntöjen muuttamiseen paremmiksi. Tai sitten voidaan mennä toisella tavoin samaan lopputulokseen pääsemiseksi. Mutta sen vaan sanon, että round-robin ykköskaavion pelisysteeminä on kertakaikkiaan virhe, kyllä Suomen top-10 pelaajien kohdatessa pitää olla loppuottelu. Julkisuuden ja median kannalta sellainen vaan on tärkeää, mutta myös tapahtuman fiiliksen ja profiilin luomisessa.

Kisojen kovatasoisuus tulee siitä, että tulee paljon kärkitason pelaajia mukaan. Ei siitä, että järjestäjä itse arvioi, ketkä sopisi tason puolesta ykköseen ja muokkaa sen mukaan kaaviot ohi speksien jne. Jos Heke olet sitä mieltä, että tuo 5 on ainoa keino pitää kisat “kovatasoisena”, niin olen ymmälläni? Mitä vikaa olisi ollut sääntöjä noudattaen toteuttaa tuo laittamani malli, eli 1:een 12kpl, 2:een
20-24kpl ja 3:een 14-18kpl? 1:n olisi tullut kunnon kaavio. Okei, jollekin tulee aina se villikortti, että joutuu sua vastaan, mutta näinhän se aina on. Muilta osin taso on huomattavasti tasaisempi.(Olen itsekin ajellut Tre:lle pelaan Ollia vastaan kisojen ekaa ja vikaa matsia) Ei se ranking:ssa nousu nyt aina niin helppoa pidä ollakaan.
Katsojat (kössin ulkopuolelta)katsovat varmasti squashia, vaikka siinä olisi tasoeroakin ja voi se silti olla viihdyttävää. Lisäksi, meillä kaikilla on eri syyt pelata ja osallistua kisoihin. Ainoastaan säännöt tulee olla samat. Sä et halua kuluttaa kahteen matsiin viikonloppua, joku ei halua ajaa Lahteen tai jäädä hotelliin sunnuntaiksi pelaan lähes merkityksettömiä matseja jne.(en sano, että näin kävisi juuri nyt tässä kisassa..) Syitä on aina monia. Mutta! Nyt tämä kisa näin, mites seuraavaksi? Toteutetaanko jatkossa “järjen käyttöä” hyödyntäen muut samanlailla? Voipi olla, että osanotto pienenee huomattavasti entisestään ykköskaavion osalta kisoissa sen sijaan, että tavoitteena on isompia ja hienompia kisoja, joissa toki järjestäjällä on iso rooli.
Juu, olen samaan mieltä, että kolme kaaviota ei saa olla “naulattu”, jos esim. tuo 150kpl toteutuu. Mutta! Tämän päivän Squashiin jos tuota soveltaa, niin se 3 lohkoa ei voi olla myöskään itseisarvo, jos pelaajia on “liian” vähän. Sanoit, että osanottajia onkin vain 48(toisin kuin Köpi siis laittoi). Miksi ei siis 16 ja 32 kaaviota, jos/kun kerran sovelletaan? Jos ei, niin onko kyse tasoerosta? Jos on, niin meillä on huomattava haaste edessä, kun pelaajat pitää joka kisaan arvioida, mihin ne kuuluu…

Moro !
Satunnaisena harrastajana on mukava seurata aktiivien keskustelua :) .
Tuosta ykköskaaviosta voidaan olla montaa eri mieltä, ja hyvin perustellusti. Karjalalle sanoisin, että on ihan kiva nähdä myös kaikki-kaikkia vastaan matsit, siellä on mukana myös se kahden parhaan matsikin, eikös vaan ? Median kannalta se vaatii vaan hieman erilaista valmistautumista, onhan SM-kisosissakin välillä “oikea” finaali joskus jo välierissä, kaaviosta riippuen. Uskoisin ettei Hekelläkään ole kovin suurta intoa kohdata kakkoskaavion pelaajia, kaikella kunnioituksella heitä kohtaan. Mutta hyviä pelejä kaikille !!!

Hyvää keskustelua! Pidän siitä, että on monenlaisia kilpailuja, vaikka ymmärrän kyllä sitäkin, että ohjeita tulisi noudattaa. Ehkä kisakutsussa olisi ennakkoon voinut kertoa, että ykköskaaviosta yritetään tällä kertaa tehdä kivikova…

Omalta osaltani pelaan mielelläni kaikkien kanssa. Joskus on lohkojen takia tullut peräti 5 ottelua päivässä ja siinä on kyllä ollut pari liikaa.

Mutta ymmärrystä ykköskaavion pelaamiselle lohkona ei minulta kyllä riitä. Ykköskaavion loppuottelussa tiivistyy koko kisaviikonloppu.

Petterin kanssa täysin samaa mieltä! Kyllä kunnon kisassa on oltava finaali! Lisäksi ainakin itse miellän kilpailuksi sen, että edetään kierros kerrallaan kohti sitä. Kuka ihme alunperinkään keksi ottaa lohkot kansallisiin kisoihin (pienet junnusarjat eri juttu).

Ja tosiaan, koska liiton sääntöjä (ei suosituksia, kuten aiemmassa virheellisesti kirjoitin) on rikottu, kaaviot vielä tänään torstaina uusiksi. Määttänen, Mehta ja Eskelinen ykköseen. Cup-kaavio ja sen sisällä pelataan kaikki sijat.

Toki Heke saattaa voittaa pari matsia kohtuu selvästi, mutta se saattaa tapahtua joka tapauksessa. Sitä paitsi kisoissa yleensä parhaat voittavat ekat matsinsa helpohkosti. Tai kuka sen tietää vaikka British Open pelattaisiin tänä vuonna yhtenä lohkona…

Joo, kyllähän se on aika erikoista että noita ohjeita tai sääntöjä rikotaan ilman että osallistujia ja liiton kilpailuryhmää kuullaan asiassa. Ymmärrän toki että pyritään tarjoamaan Hekelle monta kovaa kisapeliä, mutta ei turnauksia pitäisi silti yhden pelaajan ehdoilla järjestää.

Pojat pojat, ohjeet ovat ohjeita ja säännöt sääntöjä. Missä te olette nukkuneet syksyisin kun ESRC Cupin kaaviot julkaistaan? Niissähän pelataan V+A-, B-, C- ja D-luokat, eikä täällä viitatussa liiton ohjeessa kyseiseen anneta lupaa. En ole silti kuullut kenenkään valittavan että ko. kisoissa ei noudateta liiton kilpailuohjetta.

Pointti: saako sitä järkeä sittenkin käyttää, edes valikoiden?

Hyvä pointti Kristeriltä. Näiden suhteen pitäisi olla yhtä tarkkoja kaikissa tapauksissa ja jos tuntuu että luokkajako-ohjeet eivät ole järkeviä, niin sitten niitä täytynee muuttaa. Uskosin että tässä tapauksessa ihmetystä herättää enemmän tuo 1-kaavion lohkopelijärjestelmä, joka kyllä takaa allekirjottaneelle monta mainiota peliä…

Kun noita ohjeita tavaa, niin kyllä ne on tarkoitettu noudatettaviksi. Siellä on mm. mainittu villikorttien maksimiosuudeksi 25 % pelaajista. Teoriassa, jos joku järjestäjä ylittäisi tuon määrän, ja nostaisi enemmän vaikkapa oman seuran pelaajia ylempään kaavioon, niin minkälainen älämölö siitä syntyisi (suuri). Ei kai toiset kohdat ohjeista ole noudatettavampia kuin toiset. Sitten on erikseen mainittu, että on suositus jne.

Se että ohjeita on ennenkin rikottu, ei ole mikään syy katsoa asiaa tulevaisuudessakin läpi sormien.

En ymmärrä, mikä tässä on se järki, johon Krister viittaa? Ilmeisesti se, että on säännöt, mutta niistä voi poiketa oman harkinnan mukaan.

Eiköhän joka kisan toive ole se, että 1kaavio olisi kivikova, mutta eihän sitä voi etukäteen tietää, ketkä osallistuu. Ihan tässä mielenkiinnosta voisin ajatella, että onko siis niin, että, jos haluaa kisan järjestää “squashliiton luvalla” on tasan tarkkaan tehtävä jokaisesta kisasta samanlainen?
Toinen mielenkiintoinen juttu olisi, että mielestäni pitää olla yksi sellainen luottohenkilö kilp.valiokunnassa, joka vastaa kisojen järjestämisestä. Olkoon se sitten jatkossa kuka tahansa, mutta koko kilpailuvaliokunnan kuuleminen jokaisessa pikkuseikassa on kyllä typerää ja voin vain arvella kuinka on mahdollista tehdä tyhjentävä sääntökirja. Aikaisemmin tämä henkilö on ollut Poku ja täten ymmärrän tämänkin ratkaisun, jonka Poku on Köpin kanssa tehnyt tehdessään kaavioita; yrittäneet tehdä mahdollisimman tasapuoliset kaaviot. En tiedä onko koskaan kuitenkaan mahdollista miellyttää kaikkia.

Jarmon kanssa täysin samaa mieltä! Pokun laittamassa listassa kerrotaan selvästi raja-arvot ja siellä ei lue, että nämä ovat ohjeita, jolla juuri tässä yhteydessä tarkoitetaan suuntaa-antavina linjavetoina, joita kuka tahansa järjestäjä voi soveltaa oman mielihalun mukaisesti. Okei, kilpailuvaliokunnalla tulee olemaan aikas moinen savotta tässä sääntökirjan tekemisesssä, mutta älä Heke epäile, että sellaista ei voida/osata tehdä tarpeeksi hyvin. Ja kaavioiden tasapuolisuus ei nyt tässä mielestäni toteudu alkuunkaan. Kyllä! Kaaviot 2 ja kolme, niin tulee aivan mahdottoman hyvät kisat osanottajamääränkin vuoksi, mutta kaavio 1 on jätetty huomioitta. Kävin eilen ja tänään useita valion pelaajia läpi ja kyllä he jakavat mielipiteeni, että tuollain ei kisoja haluta pelata. No, kaikkia ei voi miellyttää kuten Heke sanoikin ja se on toki utotta. Mutta! (laitan pelaajalakin nyt päähän..)Voiko pelaaja kuitenkin tällaisessa tapauksessa uuudelleen arvioida oman osanottohalukkuutensa, koska tuo tuote(kilpailu) ei ole sellainen(kaavio1), jonka hän luuli säänt…sori ohjeiden puitteissa “ostavansa” ilmoittautuessaan? Kuitenkin on osoitettavissa vaihtoehto, joka olisi ollut ohjeiden mukainen sekä myös muissakin kisoissa on saatu homma toimimaan kutakuinkin noiden ohjeiden puitteissa samoilla osanottajamäärillä?

moi annetaan kisojen järjestäjille se kunnia mikä heille kuuluu siitä kovasta työstä jota tekevät että me pelaajat saisimme jälleen kerran ottaa mittaa toisistamme kiitos! hyviä ja reiluja pelejä odotellen kustaa

MoRo!
Arttuuuu!
Et sitten soitellu mulle päin….!
etkä ilmeisesti muilleekaan A tasoooon poijille!

tv.Tepa

Nyt on puheenjohtajalla oiva paikka näyttää johtajuutta ja laittaa asiat ruotuun. Jos ei mennä ohjeiden mukaan, niin minkä sitten? Tätä menoa me sössitään lajin arvostus ihan itse.
t. Jussi V.

Millainen Tournamentsoftware oli järjestelmän käyttäjän näkökulmasta? Näin lukijan näkökulmasta se vaikuttaa harvinaisen sekavalta. Sen perusteella ei edes jälkikäteen ole yksinkertaista järkeillä, kuinka kilpailu eteni. Squash.fi:n perinteinen tuloslistaus on mielestäni paljon selkeämpi.

Vertailun vuoksi kannattaisi kokeilla jotakin muutakin järjestelmää, esimerkiksi Tennisliiton Ässä-järjestelmää: http://www.tennisassa.fi. Itselläni ei ole omakohtaisia kokemuksia Ässästä, mutta olen kuullut kehuja. Ainakin sen kautta pystyy helposti ymmärtämään, miten kilpailu meni.

Mielestäni tournamentsoftaware on harvinaisen selkeä ja informatiivinen. Varsinkin jos katsoo alempia kaavioita jossa pelattiin perinteiset kaaviot qualifyin kierroksen jälkeen. Sen käyttäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö tuloksia voisi julkistaa myös perinteisessä muodossa raporttien kera.

Hyviä puolia softassa on myös se että se “tilastoi” otteluita, turnauksia, pelaajakohtaista statistiikkaa yms joita voi sitten jokainen halutessaan selata. Aikaisemmalla menetelmällä tälläinen historiaan kurkistaminen ei onnistu kätevästi.

Päätyy sitten lopulta käyttöön mikä tahansa softa niin tälläistä ehdottomasti tarvitaan!

Ainakin järjestävää seuraa ohjelmisto helpottaa siinä määrin, että ottelulistat ja tuomarointikortit tulevat valmiiksi täytettyinä. Tournamentsoftwaren malli ei ole itselleni vaikea omaksuttava, mutta kyseinen malli on tullut tutuksi kv-kisoja seuratessa.

Bonuksena myös ettei pelaajien tarvi hikisin käsin täytellä nimiä ja Pokun miettiä onko kyseessä ottelupöytäkirja vai kauppalista.

Järjestäjän kannalta Tournamentsoftware vaikuttaa näin kertakäytön jälkeen toimivan erinomaisesti. Kisan seuraaminen netissä on minustakin hieman hankalaa, varsinkin kun on useita “luokkia” ja lohkoja.

Jotta ohjelmasta saataisiin täysi hyöty, sen pitäisi olla käytössä kaikissa kilpailuissa, jottei varsinkaan minun, mutta ei kenenkään muunkaan tarvitse miettiä onko kyseessä ottelupöytäkirja vai kauppalista.

Liitolla on käytössä yksi lisenssi, eikä sillä pystytä hoitamaan kaikkia kisoja. Lisenssin hinta on 199 euroa ja vuosittaiset päivitykset 100 euroa. Kysymys kuuluukin: onko kilpailujen järjestäjillä halua hankkia lisenssi?

t. Poku



Kommentoi
Edellyttää rekisteröitymisen ja kirjautumisen. Sähköpostiosoite ei tule näkyviin.

(vaaditaan)

(vaaditaan)