Facebook
Twitter
In English

Henrik Mustonen (PSA 59.) aloitti squashkautensa Charlottesvillen kilpailusta, jossa hänen ensimmäisen kierroksen vastustajakseen arvottiin hyvässä vireessä, mm. Hong Kongin semifinaalissa, pelannut Australian Ryan Cuskelly (PSA 13.).
Hienoissa puitteissa lasikentällä pelattu ottelu tuntui alkavan hyvin, mutta pian alun jälkeen pieni yliyrittäminen ja liika innostuneisuus kostautuivat erän lipsahtaessa nopeasti Cuskellylle. Toisessa erässä Mustonen pääsi jo paremmin haastamaan australialaista, mutta kolmannesta erästä vasta muodostui jännittävämpi. Terävät hyökkäykset ja onnistunut temmonvaihtelu toivat tulosta, vaikka tällä kertaa useammasta eräpallosta huolimatta Mustonen ei saanut erää vietyä ja taipui jatkopalloilla 15-17.

Olli Tuominen (PSA 47.) sen sijaan jo pari kisaa vetreämpänä aloitti urakkansa Meksikon Arturo Salazaria (PSA 51.) vastaan. Paras terävyys ei kuitenkaan heti alussa löytynyt ja meksikolainen löysi liian monia suoran pisteen tuovia hyökkäyslyöntejä. Toisesta erästä lähtien paremmin onnistunut pelin rauhoittaminen antoi Tuomiselle vielä mahdollisuuden taistella voitosta, mutta neljännessä erässä hyvän alun saanut Salazar jaksoi uskoa voittoon ja vei ottelun numeroin 3-1.
Seuraavaksi suomalaiskaksikko jatkaa Kanadaan, Ontarion Lontooseen, jossa heidän 15 000$:n turnauksensa alkaa molemmilla pääsarjasta karsijoita vastaan 21. päivä.

Charlottesville Open

Pääsarjan ensimmäinen kierros
Arturo Salazar MEX – Olli Tuominen 11/7 15/13 10/12 11/9
Ryan Cuskelly AUS – Henrik Mustonen 11/2 11/8 17/15