Facebook
Twitter
In English

Suomalaisten hyvä ote piti loppuun saakka Polish Masters Openissa. Kolme mitalia neljän osallistujan voimin on kelpo tulos.

Kale Leskinen otti kultaa M60-luokassa, Esa Naukkarinen hopeaa M45-luokassa ja Jari Mether pronssia M60-luokassa.
Lisäksi Markku Kaistinen pelasi hienosti sijalle 5 luokassa M65.


Suomalaiset olivat tulessa toisena pelipäivänä. Sunnuntain finaalissa pelaavat Esa Naukkarinen (M45) ja Kale Leskinen (M60). Lisäksi Jari Mether (M60) pelaa pronssista. Markku Kaistinen (M65) pelaa sijoista 5-6. Erinomainen saavutus, 2-3 mitalia neljällä pelaajalla tulossa Suomeen.

Kisat pelataan huimassa urheilukompleksissa, 32 squashkentän lisäksi hallissa on 11 sulkapallokenttää, kuntosali ja Finess/aerobic-tila. On kolme erilaista saunaa ja on poreallas sekä viihtyisä keskusaula, jossa mm. kahvila. Täällä pelataan ensi vuoden senioreiden EM-kisat. Ei lopu kentät kesken eikä tarvitse kulkea eri hallien väliä. Ei huono.


Polish Masters Open 2016 sujui ensimmäisen päivän suomalaisittain hyvin, viidestä ottelusta neljä voittoa.

Esa Naukkarinen (M45) tyylitteli 1. ottelunsa ja sai mukavasti kisafiiliksen päälle. Vastustaja ei pysynyt Esan kyydissä alkuunkaan ja Esa pääsi nopeasti 3-0 voiton turvin keskittymään seuraavan päivän peleihinsä.

Leskisen Kale (M60) puolestaan pelasi kaksi ottelua, jotka vanha mestari hoiteli hienosti. Ensimmäinen puhtaasti 3-0 ja toinen 3-1, kun ruotsalainen vastustaja vei 1. erän. No, Kalella raksutti tietokone hetken päässä ja oikea taktiikka kaivettiin taktiikkafilestä, jonka jälkeen svenssonia vietiinkin kuin litran mittaa.

Jari Mether (M60) pelasi Esan tapaan yhden ottelun. Voitto tuli 3-0, mutta parannettavaa jäi seuraavalle päivälle, mikäli mielii mitalipeleihin. Katsotaan, löytyykö jostakin jonkinlainen taikasauva, jolla saadaan peliin lisää juonikkuutta.

Markku Kaistinen (65) puolestaan pelasi kaksi ottelua, joista ensimmäisessä niukka 2-3 tappio skottipelaajaa vastaan. Seuraavassa pelissä Markku sitten hallitsi tilanteita suvereensti ja vei suvereenisti 3-0 vanhaa tuttua saksalaista kilpakumppania vastaan.

Linkki youtuben striimiin.

Polish Masters

Miehet 45+

Lohko C
Esa Naukkarinen – Stefan Wetzstein GER 11/8 13/11 11/6
Esa Naukkarinen – Marcin Kozik POL 9/11 11/9 11/9 11/2
Sijat 1-3
Esa Naukkarinen – Eyvind Strømsvåg NOR 8/11 11/8 11/7 16/14
Predi Fritsche GER – Esa Naukkarinen 11/5 11/5 9/11 11/5

Miehet 60+

Lohko A
Kale Leskinen – Uwe Marrek GER 11/9 11/7 13/11
Kale Leskinen – Lennart Rosander SWE 8/11 11/4 11/2 11/3
Kale Leskinen – Christian Bröcker GER 11/6 11/4 11/6
Lohko B
Jari Mether – Udo dackweiler GER 11/8 11/7 13/11
Jari Mether – Jose Pedemonte Massa ESP 11/7 11/5 11/4
Välierät
Kale Leskinen – Udo Dackweiler GER 11/4 11/4 11/6
Uwe Marrek GER – Jari Mether 5/11 11/8 11/8 10/12 11/3
Pronssiottelu
Jari Mether – Udo Dackweiler GER 11/8 11/3 11/8
Loppuottelu
Kale Leskinen – Uwe Marrek GER 11/8 11/7 11/3

Miehet 65+

Lohko A
Alex Allan SCO – Markku Kaistinen 13/11 8/11 6/11 11/8 11/9
Markku Kaistinen – Harry Brinkmeier GER 11/4 11/8 11/4
Peter Karlsson SWE – Markku Kaistinen 4/11 11/9 11/3 11/1
Sijat 5-7
Markku Kaistinen – Jacek Nitka POL 11/5 11/4 11/4
Markku Kaistinen – Harry Brinkmeier GER 11/7 11/6 11/5