Tampere Open 2007
Mustonen ja Minetti ykköset Tampereella
Viikon vanha 17-vuotias Henrik Mustonen vei voiton Tampere Openissa sunnuntaina. Loppuottelussa maajoukkuevalmentaja Mika Monto pisti kampoihin minkä pystyi, mutta “Heke” veti pitemmän korren erin 3-1. Pronssiottelussa Heikki Kononen vei voiton Tommi Ryypöstä.
Naisten ykköskaavion voiton vei Tuula Minetti (Myllyniemi), joka näin teki onnistuneen paluun kilpakentille. Saara Valtola ei missään vaiheessa pystynyt horjuttamaan Minetin vahvaa otetta. Pronssi meni äitiyslomalta paluun tehneelle Lotta Vuorelalle, joka voitti Michaela Björnströmin.
Miesten kakkoskaavion voittaja oli Tuukka Alanen, joka loppuottelussa voitti racketlonin maailmanmestarina paremmin tunnetun Mikko Kärkkäisen. Pronssia vei takavuosien taituri Hannu Jaskari Seinäjoelta. Kolmoskaavion paras oli Sami Mäkinen ja kakkonen Karri Thil.
Naisten kakkoskaavion loppuottelussa Vilja Vähätalo voitti Hanna Alitalon.
————
Välierissä Mika Monto pääsi varsin helpolla omassa pelissään Tommi Ryyppöä vastaan. Henrik Mustonen joutui tekemään hieman enemmän töitä Heikki Konosen kanssa, jonka parhaat hetket osuivat kolmanteen erään
Naisten välierissä Saara Valtola ja Tuula Minetti eivät olleet vaikeuksissa Michaela Björnströmin ja Lotta Vuorelan kanssa.
Kakkoskaavion välierissä käytiin kaksi tasaista kamppailua, joista Mikko Kärkkäinen ja Tuukka Alanen menivät loppuotteluun. Kolmoskaavion loppuottelussa kohtaavat Karri Thil ja Sami Mäkinen
Lauantai 17.11.07
Tampere Openin ensimmäinen päivä meni pääsääntöisesti ennakkosuosikien hallinnassa. Miesten 1-kaaviossa kaikki sijoitetut menivät sunnuntain välieriin. Naisten puolella Tuula Minetti (ent. Myllyniemi), Lotta Vuorela ja Saara Valtola menivät odotetusti jatkoon. Neljännen välieräpaikan otti Michaela Björnström pudottamalla kakkoseksi sijoitetun Laura Aalto-Setälän lohkon ensimmäisessä ottelussa. Tappio oli Aalto-Setälälle liikaa ja pukuhuoneen ovet paukkuen hän jätti loput ottelut pelaamatta.
Tampere Open
17.-18.11.2007
Miehet, kaavio 1
Lohko A
Mika Monto LahtiSq – Anssi Määttänen YlivSq 11/8 11/7 11/6
Mika Monto – Sami Lindell TSK 11/3 11/4 11/5
Mika Monto – Marko Pääkkönen YlivSq 11/4 11/2 11/6
Anssi Määttänen – Sami Lindell 11/8 11/4 11/6
Anssi Määttänen – Marko Pääkkönen 11/4 11/4 11/7
Sami Lindell – Marko Pääkkönen 9/11 11/8 11/9 11/6
Lohko B
Tommi Ryyppö YlivSq – Lauri Valtola MiSq 11/9 0/11 11/9 11/6
Tommi Ryyppö – Aleksi Leskinen MyyrSq 11/8 8/11 11/10 (2-0) 11/7
Tommi Ryyppö – Olle Poutiainen MyyrSq 11/5 11/6 11/6
Lauri Valtola – Aleksi Leskinen 11/7 11/7 11/9
Lauri Valtola – Olle Poutiainen 11/1 8/11 11/5 10/11 (3-5) 11/4
Aleksi Leskinen – Olle Poutiainen 11/9 8/11 11/3 11/3
Lohko C
Heikki Kononen HSRC – Tuomas Häkkinen MiSq 11/8 11/8 11/4
Heikki Kononen – Henri Kronlund ESQ 11/6 6/11 8/11 11/8 11/4
Heikki Kononen – Timo Annala LSQ 11/5 11/6 11/6
Henri Kronlund – Tuomas Häkkinen 11/8 10/11 (1-3) 11/6 11/8
Tuomas Häkkinen – Timo Annala 11/6 11/0 11/1
Henri Kronlund – Timo Annala 11/9 11/3 10/11 (1-3) 11/2
Lohko D
Henrik Mustonen LahtiSq – Pyry Poikolainen MyyrSq 11/4 11/6 11/5
Henrik Mustonen – Oskari Valtola MiSq 11/7 11/5 11/8
Henrik Mustonen – Matti Saarela YlivSq 11/6 11/2 11/5
Pyry Poikolainen – Oskari Valtola 11/8 11/7 11/6
Pyry Poikolainen – Matti Saarela 11/8 11/1 rtd
Oskari Valtola – Matti Saarela w.o.
Välierät
Mika Monto – Tommi Ryyppö 11/1 11/2 11/4
Henrik Mustonen – Heikki Kononen 11/6 11/8 8/11 11/3
Pronssiottelu
Heikki Kononen – Tommi Ryyppö 11/9 11/10 (2-0) 11/4
Loppuottelu
Henrik Mustonen – Mika Monto 11/4 11/4 10/11 (0-2) 11/10 (2-0)

Miehet, Kaavio 2
Lohko A
Seppo Rissanen – Jarmo Karjala HSRC 11/10 (2-0) 11/6 11/4
Seppo Rissanen HSRC – Lauri Tuominen TSK w.o.
Jarmo Karjala – Lauri Tuominen w.o.
Lohko B
Hannu Jaskari SqJu – Juha-Matti Parmonen TSK 11/10 (3-1) 11/8 11/6
Hannu Jaskari – Tuomo Pohjamies ESRC 10/11 (0-2) 11/10 (2-0) 11/6 11/4
Juha-Matti Parmonen – Tuomo Pohjamies 11/9 11/8 11/9
Lohko C
Teuvo Määttänen – Petteri Siren ESRC 11/2 8/11 8/11 11/6 11/5
Teuvo Määttänen YlivSq – Teppo Järvinen TSK w.o.
Petteri Siren – Teppo Järvinen w.o.
Lohko D
Mikko Kärkkäinen TSK – Karri Salonen HSRC 11/6 11/6 rtd
Mikko Kärkkäinen – Mika Nurminen LahtiSq 11/10 (2-0) 11/4 11/8
Karri Salonen – Mika Nurminen 11/9 11/6 11/4
Lohko E
Aatos Manneroos LahtiSq – Krister Koivula NääsSq 11/9 11/4 11/2
Aatos Manneroos– Juha Hatjasalo HSRC w.o.
Krister Koivula – Juha Hatjasalo 11/6 5/11 11/8 11/10 (3-1)
Lohko F
Paul Brennan MetSq – Riku Mehta LahtiSq 11/6 11/10 (3-1) 11/9
Paul Brennan – Janne Juurinen TSK 11/9 11/3 11/7
Riku Mehta– Janne Juurinen 11/7 11/8 11/5
Lohko G
Mikael Siren ESRC – Juha Heinonen NääsSq 11/10 (3-1) 11/10 (6-4) 8/11 11/4
Mikael Siren – Kari Hautala MetSq 11/9 11/5 11/8
Juha Heinonen – Kari Hautala 11/7 8/11 4/11 11/9 11/9
Lohko H
Tuukka Alanen LahtiSq – Raoul Öhman Sq-88 11/4 11/10 (2-0) 11/5
Tuukka Alanen – Kimmo Kiviniemi NääsSq 11/4 11/2 11/3
Raoul Öhman – Kimmo Kiviniemi 11/5 11/4 8/11 11/10 (2-0)
Puolivälierät
Hannu Jaskari – Seppo Rissanen 11/7 11/2 11/6
Mikko Kärkkäinen – Teuvo Määttänen 8/11 8/11 11/8 11/9 11/9
Aatos Manneroos – Paul Brennan 11/8 11/1 11/4
Tuukka Alanen – Mikael Siren 8/11 11/8 11/9 11/6
Välierät
Mikko Kärkkäinen – Hannu Jaskari 8/11 11/2 11/7 11/10 (4-2)
Tuukka Alanen – Aatos Manneroos 8/11 11/10 (2-0) 11/6 11/3
Pronssiottelu
Hannu Jaskari – Aatos Manneroos 11/8 3/11 2/11 11/5 11/6
Loppuottelu
Tuukka Alanen – Mikko Kärkkäinen 11/10 (2-0) 10/11 (3-5) 11/8 11/6

Miehet, kaavio 3
Lohko A
Karri Thil SqJu – Henry Meriö HSRC 6/11 11/8 11/9 11/3
Karri Thil – Frederic Souche FRA 11/3 11/0 11/0
Henry Meriö – Frederic Souche 11/2 11/4 11/2
Lohko B
Juha Syvänen NääsSq – Tero Kadenius LSQ 11/2 11/7 11/3
Juha Syvänen – Juha Moisio TSK 6/11 7/11 11/4 11/5 11/4
Juha Syvänen – Charles Danet FRA 11/2 11/2 11/2
Tero Kadenius – Juha Moisio 11/7 11/4 5/11 9/11 11/4
Tero Kadenius – Charles Danet 11/4 11/5 11/2
Juha Moisio – Charles Danet 11/10 (3-1) 11/2 11/3
Lohko C
Jari Hämäläinen TSK – Esa Sorvali TSK 5/11 11/2 11/10 (3-1) 11/7
Esa Sorvali – Jari Kaartinen SqJu 11/7 11/5 11/10 (5-3)
Esa Sorvali – Nicolas Gaillard FRA 11/2 11/8 11/5
Jari Hämäläinen – Jari Kaartinen 11/4 11/5 11/6
Jari Hämäläinen – Nicolas Gaillard 11/2 11/2 11/3
Jari Kaartinen – Nicolas Gaillard 11/7 11/8 11/7
Lohko D
Matti Jokinen LahtiSq – Rami Valta LSQ 11/7 11/5 11/5
Matti Jokinen – Jani Stengård TSK 11/7 11/3 11/5
Matti Jokinen – Olivier Poulat FRA 11/3 11/4 11/3
Jani Stengård – Rami Valta 11/5 8/11 11/5 11/10 (3-1)
Rami Valta – Olivier Poulat 11/5 11/1 11/4
Jani Stengård – Olivier Poulat 11/1 11/4 11/4
Lohko E
Angel Iglesias TSK – Sami Kenakkala RCU 11/7 11/5 11/6
Angel Iglesias – Jonne Storgård TSK 11/6 11/5 7/11 11/4
Angel Iglesias – Stephane Duclot FRA 11/1 11/2 11/1
Sami Kenakkala – Jonne Storgård 11/5 11/4 9/11 11/6
Sami Kenakkala – Stephane Duclot 11/4 11/4 11/2
Jonne Storgård – Stephane Duclot 11/5 11/0 11/3
Lohko F
Jussa Vänttinen TSK – Erkki Pyynönen NääsSq 11/6 11/4 11/7
Jussa Vänttinen – Jean-Benoit Fricot FRA 11/1 11/3 11/5
Erkki Pyynönen – Jean-Benoit Fricot 11/0 11/8 11/1
Lohko G
Jarmo Hämäläinen TSK – Markku Kaistinen JSK 11/6 11/9 11/5
Jarmo Hämäläinen – Keijo Liikala SqJu 11/5 11/3 11/6
Jarmo Hämäläinen – Juha Kanto TSK w.o.
Markku Kaistinen – Keijo Liikala 11/6 7/11 11/4 11/8
Markku Kaistinen – Juha Kanto w.o.
Keijo Liikana – Juha Kanto w.o.
Lohko H
Sami Mäkinen SqJu – Jyrki Aalto YlöSq 11/1 11/6 11/2
Sami Mäkinen – Timo Mattila NääsSq 9/11 11/4 11/8 10/11 (1-3) 11/10 (3-1)
Timo Mattila – Jyrki Aalto 11/2 11/5 11/4
Puolivälierät
Karri Thil – Juha Syvänen 11/4 11/6 11/3
Matti Jokinen – Jari Hämäläinen 11/8 11/7 10/11 (0-2) 11/9
Jussa Vänttinen – Angel Iglesias 11/5 11/6 10/11 (2-4) 11/8
Sami Mäkinen – Jarmo Hämäläinen 11/10 (2-0) 5/11 11/9 11/5
Välierät
Karri Thil – Matti Jokinen 11/9 11/9 8/11 11/6
Sami Mäkinen – Jussa Vänttinen 11/3 11/9 11/9
Pronssiottelu
Matti Jokinen – Jussa Vänttinen 6/11 11/7 11/6 11/8
Loppuottelu
Sami Mäkinen – Karri Thil 9/11 11/6 11/6 11/5

Naiset, kaavio 1
Lohko A
Saara Valtola MiSq – Helena Laine TSK 9/0 9/0 9/2
Saara Valtola – Nina Saari ESRC 9/2 9/0 9/1
Helena Laine – Nina Saari 6/9 3/9 9/4 9/3 9/1
Lohko B
Lotta Vuorela TSK – Hanna Rusila LahtiSq 7/9 9/3 9/2 9/1
Lotta Vuorela – Eira Oinonen TSK 9/1 9/0 9/0
Hanna Rusila – Eira Oinonen 9/1 9/3 9/1
Lohko C
Tuula Minetti TSK – Michaela Björnström HSRC 9/0 9/3 9/2
Tuula Minetti – Mari Hentunen HSRC 9/0 9/0 9/0
Tuula Minetti – Laura Aalto-Setälä ESRC w.o.
Michaela Björnström – Laura Aalto-Setälä 10/8 9/1 9/7
Michaela Björnström – Mari Hentunen 9/4 9/2 9/3
Mari Hentunen – Laura Aalto-Setälä w.o.
Välierät
Saara Valtola – Michaela Björnström 9/4 9/4 9/4
Tuula Minetti – Lotta Vuorela 9/6 9/2 9/1
Pronssiottelu
Lotta Vuorela – Michaela Björnström 9/7 9/2 9/3
Loppuottelu
Tuula Minetti – Saara Valtola 9/2 9/4 9/2

Naiset, kaavio 2
Lohko A
Hanna Alitalo TSK – Lisa Forss TSK 9/2 8/10 9/2 9/0
Hanna Alitalo – Minna Mäkelä TSK 9/0 9/0 9/0
Lisa Forss – Minna Mäkelä 9/0 9/1 9/2
Lohko B
Auri Kananen TSK – Vilja Vähätalo TSK 9/3 9/1 9/2
Auri Kananen– Jonna Rajala TSK 7/9 9/0 9/3 9/0
Auri Kananen – Emilia Saarela YlivSq 9/1 9/0 9/2
Auri Kananen – Laura Ylikoski TSK 9/0 9/0 9/0
Vilja Vähätalo – Jonna Rajala 7/9 3/9 9/1 9/4 9/0
Vilja Vähätalo – Emilia Saarela 9/6 9/1 9/4
Vilja Vähätalo – Laura Ylikoski 9/1 9/0 9/0
Jonna Rajala – Emilia Saarela 9/1 9/2 9/5
Jonna Rajala – Laura Ylikoski 9/0 9/0 9/0
Emilia Saarela – Laura Ylikoski 9/0 9/0 9/0
Välierät
Hanna Alitalo – Auri Kananen w.o.
Vilja Vähätalo – Lisa Forss 7/9 9/3 9/3 10/8
Pronssiottelu
Lisa Forss – Auri kananen w.o.
Loppuottelu
Vilja Vähätalo – Hanna Alitalo 6/9 9/3 9/3 9/5







4 kommenttia toistaiseksi
Kommentoi
Jos laskin oikein, mukana on 88 pelaajaa. Loistavaa.
Ja mikä mieletön osallistujaluettelo, mukana myös: Tuula Minetti (ent. Myllyniemi), Lotta Vuorela (good to have you back), Hannu Jaskari (Sondicohan se taisi olla Hannun maila).
Luulin ensin, että Simppa on suostunut jullarimalliksi. Ihan samanlainen kroppa, mutta tää kaveri onkin vasuri.
Hyviä pelejä!
- Jari
Kirjoitti JAME2 15.11.07 17:40
Moi,
jep näyttää taas Tampereen kaaviot hyviltä. Mukana myös miesten mj ja leiri. Tsemppiä jätkät!
Niin Jari, kaverilla tosiaan mun kroppa. En voinut antaa kasvojani jullariin, koska pelaan Headilla. On muuten markkinoiden paras maila… Koskas haluat kokea sen voiman ja tarkkuuden pelikentällä?
S
Kirjoitti SimoTarvonen 16.11.07 13:30
Pikkujoulupeli otetaan, ehdottomasti. Ja tulos perinteisesti tällä sivustolla.
Soitan Sinulle.
- Jari
Kirjoitti JAME2 16.11.07 16:49
Sun kroppahan on Simo siis vaan vuosien aikana parantunut – kun en tuota siksbäkkiä muista menneiltä vuosilta!;)
Mutta piristävä yllätys tuo tämän vuoden jullari, nam!
-Lotta
Kirjoitti Lotta 17.11.07 9:19
Kommentoi
Edellyttää rekisteröitymisen ja kirjautumisen. Sähköpostiosoite ei tule näkyviin.