Facebook
Twitter
In English

Emilia Soinille hopeaa
Emilia Soini otti hopeaa kovatasoisen Swiss Openin tyttöjen alle 19 luokassa sunnuntaina. Loppuottelussa Englannin kakkoseski sijoitettu Victoria Temple-Murray oli erin 3-1 vahvempi.


Lauantai
Emilia Soini loppuotteluun
Lauantaina Swiss Junior Openissa edettiin jo ratkaisevien sijoitusottelujen kynnykselle. Emilia Soini taisteli hienosti ja löi välierissä Tsekin Krityna Alexovan tiukassa ottelussa erin 3-2

Miko Äijänen
Sai kunnian astua suomalaisista kehään ensimmäisenä. Tosin ainoastaan kumartamaan sillä Sveitsin Christopher Zust antoi wo:n.

Iltaottelussa Miko pelasi sijoista 9-12 Italian Yuri Farnetia vastaan. Ottelu oli kaiken puolin hankala; tuomarit kokemattomia, vastustaja purnasi kaikesta ja olosuhteet subtrooppiset. Vastustaja saikin ensimmäisessä erässä aina tahtonsa läpi ja Miko turhautui. Tuomarin vaihdos ennen toisen erän alkua ei auttanut Mikoa vaan tappio tuli selvin numeroin. Sunnuntaina Miko pelaa sijoista 11-12

Kristian Rautiainen
Krisu oli edelleen mukana pääkaaviossa ja sai vastaansa kakkoseksi sijoitetun Irlannin David Ryanin. David oli ollut alkuvuoden loukkaantuneena eikä ollut mukana Irlannin joukkueessa meidän omissa EM-kisoissa. Nyt David oli vankistunet melkoisesti punttisalilla mikä tietysti tarkoitti aikamoista blokkaamista puolin ja toisen ottelun aikana. Kaksi ensimmäistä erää olivat aika tasaisia eikä Krisulla ollut suuria vaikeuksia pysyä mukana. Ensimmäisessä hän johti jo 8-6 mutta hävisi 11-8. Keskittyminen todella tärkeisiin pisteisiin olisi voinut olla parempi. Toisessa erässä mentiin taas tasatahtia tilanteeseen 4-4. Sen jälkeen Krisun tyytymättömyys kyseenalaiseen tuomion maksoi noin 5 pistettä. Kun Krisu sai tilanteen hallintaansa alkoi hyvä takaa-ajo joka kuitenkin loppui 9-10 tilanteen jälkeen kun David Ryan sai erän. Kolmannessa erässä Krisun tarkkuus ei enää ollut samaa luokkaa kuin kahdessa ensimmäisessä ja hyvät yritykset menivät liian usein peltiin. Ottelu 3-0 David Ryanille.

Illan toisessa ottelussa Krisu pelasi sijoista 5-8. Nyt vastassa kolmanneksi sijoitettu Michael Craig Pohjois-Irlannista. Michael oli hävinyt maratonottelun Jamin ja Mikon kaataneen Jan Rybaa vastaan joten jälleen oli tiedossa jännittävä ottelu. Sitä se olikin ja Kristian pelasi hyvän ottelun vaikka hävisikin suoraan 3-0. Erityisesti viimeisessä erässä hän haki todenteolla erävoittoa mutta lopussa yksi ”väärä” stroke ja viimeiseksi oikea stroke vei Craigin voittoon. Sunnuntaina Kristian pelaa sijoista 7-8.

Jami Äijänen
Jamin paras into kisassa oli selvästi mennyt tappioon Jan Rybaa vastaan. Nyt ei enää ollut jaossa ylimääräisiä rankingpisteitä. Jamin päivä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla myöskään Saksan Yannick Omloria vastaan. Ensimmäinen erä Jamille jatkopallojen jälkeen mutta seuraavat kaksi Yannickille Jamin lukuisten virheiden jälkeen. Jami kuitenkin kokosi itsensä hyvin neljännessä erässä ja vei sen selvin numeroin. Viides oli jälleen tiukka mutta Jamilla rupesi jo haluamaan voiton ja saikin sen jännittävien vaiheiden jälkeen eränumeroin 11-9 . Votto siis tuli Jamille 3-2

Seuraavalla kierroksella vastaan tuli Englannin Kyran Young (Wycliffin squashlukiosta). Nyt pelattiin sijoista 17-20 eli klassisen platen voitto lopullisena tavoitteena. Jami oli ilmeisesti päättänyt, että platen voitto on sittenkin tavoittelemisen arvoinen. Kaksi erää ja kolmatta puoleenväliin Jami pelasikin lähes virheetöntä peliä pakottaen Kyranin tekemään niitä. Tilanteessa 7-2 kun voitto jo enemmän kuin häämötti virheitä rupesi tulemaan ja peli olikin yhtäkkiä 9-9. Loppu olikin sitten taas virheetöntä ja voitto 3-0. Erittäin hyvä peli Jamilta ja sunnuntaina on kysymyksessä siis platen voitto.

Emilia Soini
Emppa oli edelleen hieman nuhainen mikä ei kuitenkaan näkynyt pelissä. Erittäin jännittävässä ottelussa eriä voitettiin vuoronperään mutta onneksi mentiin Empan tahdissa ja varsinaisia ongelmia ei voitetuissa erissä esiintynyt, sen verran selviä numerot niissä olivat.
Sunnuntaina Emppa pelaa finaalissa. Loistava saavutus kovatasoisessa kisassa.

Riina Koskinen
Tänään vastaan asettui vastaan tuttu vastustaja Ranskan Julie Rossignol. Keskinäisten ottelujen voitot olivat 1-1. Ottelu alkoikin tasaisesti ensimmäisessä erässä. Toinen oli selvemmin ranskalaisen ja 2-0 johto. Nyt alkoi Riinan hyvä nousi ja seuraavat kaksi erää menivät selvästi hänelle. Kolmas olikin taas henkien taistelua ja tällä kertaa ranskalainen oli niukasti vahvempi.
Sunnuntaina riina pelaa sijoista 11-12.

Saana Pohjavaara
Nyt oli Saanan vuoro pelata maratonottelu intialaista Ragine Ghosea vastaa. Erät olivat erittäin tasaisia ja viidennessä mentiin jatkopalloille. Saanan hermot kestivät ja lähes tunnin kestäneestä ottelusta hieno voitto.

Maarit Ekholm
Maaritin vastustajat kovenivat ottelu ottelulta mutta tulos pysyi silti samana eli 3-1. Maarit hallitsi ensimmäistä erää. Toisessa alkoivat vaikeudet kun ranskalainen sai pelinsä kulkemaan. Lopussa ranskalainen ei antanut paljon mahdollisuuksia hyvillä krosseilla ja keskikentän hallinnalla.
Sunnuntaina Maarit pelaa sijoista 15-16.


Perjantai
Seitsemän suomalaista junioria kamppailee viikonlopun aikana Swiss Junior Openissa. Perjantaina kaikille tuli kaksi ottelua vaihtelevalla menestyksellä. Emilia Soinille 2 voittoa kuten myös Kristian Rautiaiselle. Yksi voitto ja yksi tappio tuli Riina Koskiselle, Jami ja Miko Äijäselle. Kaksi tappiota tuli Saana Pohjavaaralle ja Maarit Ekholmille.

Emilia Soini
Päivän uroteosta vastasi Emppa joka oli koko päivän aika nuhainen. Ensimmäisellä kierroksella 3-0 voitto Maltan Colette Sultanasta, mutta ottelu ei ollut läpihuutojuttu vaan ensimmäiset kaksi erää olivat tiukat.
Toisella kierroksella vastaan tuli jälleen vanha kilpakumppania Lily Taylor (ottelut 1-1 tänä vuonna). Emppa voitti tyylikkäästi ensimmäiset kaksi erää 11-9 ja 11-6. Kolmannen erän puolessa välissä alkoi väsyminen ja erä Lilylle 11-8. Neljännessä Empalle tuli aluksi kylmää kyytiä ja voimat hupenivat. Emppa ei kuitenkaan jäänyt odottamaan viidettä erää vaan tilanteessa 2-7 hän pikkuhiljaa hivuttautui lähemmäs Lilyä ja saikin tämän kiinni tilanteessa 8-8 ja vei vaiherikkaan erän 11-9. Makea voitto 3-1. Emppa pelaa huomenna pääsystä välieriin.

Kristian Rautiainen
Päivän toinen uroteko kun Kristian pääsi myöskin pelaamaan pääsystä välieriin lauantain. Kristian voitti molemmat ottelunsa 3-0. Selvistä numeroista huolimatta molempiin liittyi kovaa työtä kuumien kenttien johdosta.

Jami Äijänen
Jami sai vastaansa ensin Tsekin entisen lapsitähden Jan Ryban, joka ilmeisesti loukkaantumisten takia oli ollut poissa kilpiluista tammikuusta lähtien. Sen takia hänen ranking oli pudonnut. Ottelu oli äärimmäisen tasainen ja Jamilla oli kaikki mahdollisuudet viedä ottelu ainakin viidenteen erään. Ensimmäisen erän johto 8-6 ja erähäviö 11-8 ja kolmannen erän tasatilanne 9-9 ja erähäviö 11-9 söivät Jamia. Neljäs oli aluksi selvästi Ryban. Jami jaksoi kuitenkin taistella ja erän orastava rökäletappio muuttui huomattavasti siedettävämmäksi 11-6.
Kolmannella kierroksella sijoista 17/32 pelattaessa tuli vastaan Mikolle hävinnyt Ranskan Matias Grondin. Ottelu oli erittäin jännittävä ja päättyi jatkopalloilla Jamin 3-2 voittoon.

Miko Äijänen
Voitti toisella kierroksella helposti Ranskan Matias Grondinin 3-0.
Kolmannella kierroksella tuli sitten Jamin voittaja Jan Ryba vastaan. Ensimmäisessä erässä Mikoa vietiin ja virheitä tuli liikaa. Toisessa ja kolmannessa erässä Mikon peli parani ja erät olivat tasaisempia. Mikon välillä aiheellinenkin turhautuminen tuomioihin vei kuitenkin lopulta pelihaluja sen verran, että tappio tuli.

Riina Koskinen
Harvinaisen huono arpaonni kun toisella kierroksella tuli vastaan sijoittamaton kova Egyptiläinen Hana Essam. Ottelu selvästi Essamille, joka seuraavassa ottelussa raivasi tiensä välieriin.
Toisessa ottelussa tuli sitten hieman lohtua kun Intialainen Ragine Ghosi hävisi 3-0.

Saana Pohjavaara
Paikka kaaviossa oli muutettu jostain syystä ja vastaan tulikin ykköseksi sijoitettu Walesin Jennifer Haley. Hyvä peli Saanalta vaikka tappio 3-0 tulikin.
Kolmannella kierroksella sijoista 9/16 pelattaessa vastaan tuli Ranskan kahdeksanneksi sijoitettu Julie Rossignol. Normisuorituksen jälkeen Saanalle kuitenkin 3-0 tappio.

Maarit Ekholm
Parempi arpaonni tällä kertaa matkassa ja vastaan toisella kierroksella tuttu Hedvika Suchanova Tsekistä. Maarit hallitsi ensimmäistä erää ja vei sen nimiinsä. Loput erät olivat tasaisia mutta Maarit oli se pelaaja, joka teki virheet ja häviö 3-1.
Kolmannella kierroksella vastaan asettui Ranskan Sarah Mekhalfi. Ensimmäisen erän tappion jälkeen muutti pelinsä huomattavasti hyökkäävämmäksi ja tulosta rupesi heti syntymään. Hyvä ottelu päättyi kuitenkin Sarahin voittoon 3-1.



Swiss Junior Open 2012

Tytöt 19

2. kierros
Emilia Soini – Colette Sultana MLT 11/7 11/8 11/3
Puolivälierät
Emilia Soini – Lily Taylor ENG 11/9 11/6 8/11 11/9
Välierät
Emilia Soini – Kristyna Alexova CZE 11/6 8/11 11/2 7/11 11/4
Loppuottelu
Victoria Temple-Murray ENG – Emilia Soini 11/6 11/7 7/11 11/5


Pojat 17

2. kierros
Jan Ryba CZE – Jami Äijänen 11/8 5/11 11/9 11/6
Miko Äijänen – Mathias Grondin FRA 11/7 11/6 11/3
Kristian Rautiainen – Andreas Dietzsch SUI 11/6 11/5 12/10
3. kierros
Jan Ryba CZE – Miko Äijänen 11/5 11/9 11/8
Kristian Rautiainen – Lucas Rousselet FRA 12/10 11/5 11/8
Puolivälierät
David Ryan IRL – Kristian Rautiainen 11/8 11/9 11/3

Sijat 5-8
Michael Craig IRL – Kristian Rautiainen 11/7 11/7 11/9
Sijat 7-8
Kristian Rautiainen – Enzo Corigliano FRA 11/5 11/6 11/8

Sijat 9-16
Miko Äijänen – Christoph Zust SUI w.o.
Sijat 9-12
Yuri Farneti ITA – Miko Äijänen 11/8 11/5 11/4
Sijat 11-12
Miko Äijänen – Dimitri Steinmann SUI 11/5 11/9 11/8

Sijat 17-32
Jami Äijänen – Mathias Grondin FRA 11/5 7/11 11/8 9/11 12/10
Sijat 17-24
Jami Äijänen – Yannik Omlor GER 12/10 6/11 7/11 11/6 11/9
Sijat 17-20
Jami Äijänen – Kyran Young ENG 11/3 11/4 11/9
Sijat 17-18
Jami Äijänen – Paul Pic FRA 11/4 11/2 11/0


Tytöt 17

2. kierros
Jennifer Haley WAL – Saana Pohjavaara 11/4 11/4 11/6
Hana Essam EGY – Riina Koskinen 11/4 11/4 11/4
Hedvika Suchankova CZE – Maarit Ekholm 8/11 11/9 11/9 11/8

Sijat 9-16
Julie Rossignol FRA – Saana Pohjavaara 11/4 11/6 11/4
Riina Koskinen – Ragini Ghose IND 11/5 11/4 11/5
Sarah Mekhalfi FRA – Maarit Ekholm 11/6 11/7 8/11 13/11
Sijat 9-12
Julie Rossignol FRA – Riina Koskinen 11/9 11/6 6/11 5/11 11/8
Sijat 11-12
Riina Koskinen – Sarah Mekhalfi FRA 11/5 3/11 11/8 11/9

Sijat 13-16
Saana Pohjavaara – Ragini Ghose IRL 11/9 12(10 9/11 6/11 12/10
Marine Benard FRA – Maarit Ekholm 8/11 11/5 11/3 11/1

Sijat 13-14
Marine Benard FRA – Saana Pohjavaara 11/7 11/5 11/4
Sijat 15-16
Maarit Ekholm – Ragini Ghose IRL 11/7 11/7 11/8