Facebook
Twitter
In English

Blogi – Maarit Ekholm

Täällä sitä taas ollaan, vai ollaanko?
19.12.2015

Joskus on hyvä pysähtyä hetkeksi ja kuunnella itseään ja omaa kehoaan. Näin minun olisi pitänyt tehdä, kun huomaamattani päästin ”arjen” ottamaan vallan itsestäni.

Tullessani kotiin Saksasta pistin vain menemään sen kummemmin ajattelematta. Äkkiä koulukin alkoi, ja pian huomasin että kalenterini oli tupaten täynnä. Aamulla kello 7:30 lähdettiin liikkeelle ja kotiin tultiin kahdeksan jälkeen illalla. Loppuilta tehtiin läksyjä, ja sen jälkeen mentiin nukkumaan. En osannut sanoa ei, halusin pystyä tekemään kaiken!

Jossain välissä olin hakenut asuntoa ja pian sain puhelun, että asunto on löytynyt. Juuri kun olin saanut kamat purettua ja lajiteltua, oli aika pakata ne uudestaan. Muutto tapahtui keskellä koeviikkoa, ja saatuani kamat asunnolle kiiruhdin lentokentälle ja lensin kisoihin.

Nautin siitä, että olin koko ajan menossa. En uskonut tällaisen elämäntavan olevan minulle mitenkään haitaksi, päinvastoin! Minulla oli aikaansaava olo. Olin ylpeä itsestäni, että pystyin samaan aikaan treenaamaan sekä käymään koulua ahkerasti.

Lokakuussa kun saavuin maajoukkueleirille kaikki ei kuitenkaan ollut ennallaan. Tunsin pistävää ja polttavaa kipua jalkapöydässäni. Jatkoin vielä hetken treenaamista, kunnes tajusin että kipu vain pahenee. Kävin lääkärillä, ja hän totesi, että minulla on rasitusmurtuma. Röntgenkuvista kuitenkin selvisi, että murtumaa ei ollut. Sain kolme viikkoa taukoa treenaamisesta.

Tästä on kulunut kohta kaksi kuukautta. En enää muista millaista on astua vasemmalle jalalle kivuttomasti. Nyt alkaa vihdoin selviämään, mikä siinä jalassa oikeasti on. Tästä se taas pikkuhiljaa lähtee rullaamaan eteenpäin!

Näin jälkiviisaana voin siis todeta, että olisi pitänyt toimia toisin. Olisi pitänyt levätä kunnolla, eikä pelata sitä Swiss Junior Openia särkylääkkeiden voimin vielä toipumisvaiheessa. Virheistähän me kaikki opimme!

– Maarit


Aika tulla takaisin
2.7.2015

Istun junassa matkalla pois Paderbornista kesän perinteisiin kisoihin Kölniin ja sen jälkeen Amsterdamiin. Kaikki materia, jonka omistan, on pakattuna laukkuihin. Suurin osa niistä on jo matkalla Suomeen isäni kanssa. En tiedä milloin näen parasta saksalaista ystävääni uudestaan. En tiedä milloin saan treenata taas niillä tutuiksi tulleilla kentillä, enkä tiedä milloin saan kokea samanlaista yhteishenkeä treeneissä.

Minulla on koditon olo. Luulin sen aluksi johtuvan siitä, että raahaan koko omaisuuttani mukanani. Tajusin silti äsken, että sillä materialla jonka omistan ja joka on nyt matkalla Suomeen, ei ole mitään merkitystä minulle tällä hetkellä. Koditon oloni johtuu jostain ihan muusta. Olen rakentanut itselleni kokonaan uudenlaisen elämän vuoden aikana. Olen kokenut asioita, joita en olisi ikinä voinut Suomessa kokea. Olen opetellut uuden kielen sekä tehnyt paljon virheitä, joista olen oppinut. Olen saanut realistisen kuvan siitä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä.

Tämän takia kotiin paluu ahdistaa. Se tuttu ja turvallinen koti ei ole enää sama asia, kun osa sinusta sanoo että kotisi on jossain muualla. Tulen aina muistelemaan Paderbornia positiivisesti, ja sisälläni on vahva tunne että vielä jonain päivänä palaan. Jos en Paderborniin, niin ainakin Saksaan.

No, eipäs mennä liian pitkälle… Halusin vain sanoa, että nämä kokemukset ovat kuitenkin niin paljon arvokkaampia kuin se materia, jonka aluksi luulin olevan kaikki mitä omistan. Omistan tällä hetkellä niin paljon enemmän, ja vaikka tililläni ei huomisen puhelinlaskun jälkeen tule olemaan rahaa, tunnen itseni erittäin rikkaaksi.

Kiitos kaikille jotka ovat seuranneet blogiani vuoden aikana. Nyt suljen läppärin ja silmät ja mietin hyvillä fiiliksillä kulunutta vuotta. Minä tein sen. Asuin vuoden ulkomailla omillani.

Ps.
Olihan mulla vielä jotain sanottavaa. Viime kerralla mainitsin jo poikaystävästäni Hendrikistä. Hän on muuttamassa elokuussa Suomeen. Ehkäpä näette häntä tulevan kauden eliitti-kisoissa, tai jopa SM-liigassa. Silmät auki siis 😀

– Maarit


Vuoden parasta aikaa
10.4.2015

Eilen isäni lähetti minulle viestin, jossa hän muistutti tulevansa autonsa kanssa pakkaamaan muuttolastiani kahden ja puolen kuukauden päästä. Siis kahden ja puolen kuukauden päästä?! Mihin aika on oikein vierähtänyt?

Tammikuusta saakka on tuntunut, että aika on mennyt kuin pikakelauksella. Tässä neljän kuukauden aikana on ollut niin paljon kisoja etten itse edes pysy laskuissa enää. On ollut reissailua, treeniä, pari pientä loukkaantumista ja vielä vähän lisää treeniä.

Ajattelin teillekin hieman kertoa, että mitä olenkaan viime aikoina puuhastellut!

Viime viikolla pelasin Prahassa alle 19 vuotiaiden henkilökohtaiset EM-kisat. Omalta osaltani ne menivät ihan hyvin. Lopullinen sijoitukseni (24.) oli vähän toivottua huonompi, mutta ei mikään pettymys myöskään. Pelasin monta tiukkaa peliä, mutta suurin osa niistä koitui silti tappioksi minulle. Voin silti olla tyytyväinen, sillä pelasin hyvää ja fiksua peliä. Vielä vähän lisää kovaa treeniä niin nuo tappiot muuttuvat voitoiksi!
Joukkuekisaa en itse pelannut, mutta pakkohan tässä on hehkuttaa Suomen loistavaa suoritusta! Suomi nimittäin sijoittui toiseksi. Suuret onnittelut Jamille, Mikolle ja Riinalle! 🙂

Prahasta palattuani päätin ottaa hiukan lomaa. Ei ainoastaan koska takareiteni oli revähtänyt kisoissa, mutta koska tunsin tarvitsevani pienen tauon kentältä. Se sopikin mainiosti, sillä Saksan pääsiäisloma kestää 2 viikkoa. Tässä ajassa ollaan otettu poikaystäväni Hendrikin kanssa todella iisisti. Vietettiin pari päivää hänen äitinsä luona joka asuu puoli tuntia Paderbornista keskellä ei mitään. Sieltä käsin lähdettiin käymään myös Dortmundissa shoppailemassa. Dortmund ei kaupunkina ole omasta mielestäni mikään erityisen kaunis, mutta shoppailla siellä voi paremmin kuin hyvin! Lompakko kyllä oheni sen verran, että nyt ei tarvitse vähään aikaan ostaa yhtään mitään (förlåt mig Pappa). 😀

Nyt on kuitenkin lomat lusittu ja on ollut aika palata takaisin kentälle. Hirveästi en ole voinut revitellä reiteni takia, mutta se alkaa olemaan jo kondiksessa! Hyvä niin, sillä ensi viikolla on luvassa Paderborn Open. Oman urani ensimäinen ammattilaiskisa! Odotukset eivät ole hirveän korkealla vielä, mutta kokemuksena varmasti arvokas. Peukut pystyyn että takareisi pysyttelee kivuttomana!

Ei sen enempää tällä kertaa, paljon terveisiä sinne koto-Suomeen!
-Maarit

Ps. Täällä ollaan viimepäivinä saatu nauttia +20 asteen lämmöistä! Tykkään!


In the end, we will only regret the chances we did not take

25.2.2015

Minusta ei ole kuulunut vähään aikaan yhtään mitään. Osaksi syy siihen on, että koneeni oli rikki aika pitkään mutta se saatiin kyllä korjattua. Voin ihan rehellisesti sanoa että mulla ei ole ollut fiilistä oikein mihinkään viimeaikoina, sen takia myös blogissa on ollut erittäin hiljaista…

En oikein osaa sanoa, että mistä tämä kaikki on saanut alkunsa. Se on tullut pikkuhiljaa ja pahentunut koko ajan. Alussa kaikki oli uutta ja ihmeellistä, joten ensimmäiset puoli vuotta meni todella nopeasti ja nautin olostani täällä. Nyt yhtäkkiä tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt ja tuntuu kuin kaikki asiat menisivät väärin. Olen myös alkanut luomaan itselleni ihan älyttömästi paineita. En koskaan ole ottanut näin paljon paineita kisoista tai harjoittelusta, tämä on aivan uusi piirre minulle, enkä tykkää siitä yhtään. Syy tähän saattaa olla se, että suurin osa tietää minkä takia minä olen täällä. Siksi mulle tulee helposti sellainen olo, että ”mun on pakko kehittyä” tai ”mun on pakko treenata vähintään kaksi kertaa päivässä, senhän takiä mä täällä olen”.

Muistan vielä erittäin hyvin kun viime vuonna stressasin kouluasioita paljon. Silloin tuntui, että kun vihdoin pääsin treenaamaan vapauduin kaikesta stressistä. Puhumattakaan sitten kisoista. Kisamatkat oli parasta mitä tiesin ja odotin niitä innolla!

Nykyään se on ihan toisenlaista. Treenaaminen ja kisat on juuri se asia joka aiheuttaa mulle stressiä ja paineita. En vaan millään osaa olla rentona kisoissa, ja tämä on aiheuttanut kuluneelle vuodelle ihan älyttömän paljon alisuoriutumisia ja itselleni tietysti pettymyksiä.

Tiedän, että olen itse aiheuttanut tämän itselleni, joten kyllä varmasti keksin tavan jolla voin kaivaa itseni ulos tästä kuopasta! En hetkeäkään ole epäillyt ettenkö olisi kehittynyt. Se ei välttämättä tällä hetkellä näy pelissä, mutta kyllä se kova duuni palkitaan jossain vaiheessa. Pitää vaan kaikin keinoin yrittää pitää pää ja mieli positiivisena, ihan sama kuinka pahalta tilanne itselle vaikuttaisi!

Palataan ensi kerralla toivottavasti vähän positiivisemmilla asioilla! Ja paljon terveisiä sinne Suomeen 🙂

– Maarit


Saksan ja Suomen eroavaisuudet

20.12.2014

Nyt olisi vuorossa vähän erikoisempaa postausta. Ajattelin nimittäin kertoa vähän eroavaisuuksista ja sellaisista pienistä ”kulttuurishokeista” mitä mulle on täällä pikkuhiljaa tullut vastaan. Voisi varmaan kuvitella, että Saksan ja Suomen välillä ei ole paljon eroja, mutta yllättäen niitä on tullut aika paljon kohdattua!

Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen pyöräily ja kaikki mikä siihen ikinä liittyykin. Paderborn on pyöräilykaupunki, joten tosi monet käyttävät pyörää. Pyörällä liikkuminen ei tosin omasta mielestäni ole ollenkaan helppoa, päinvastoin. Täällä saa sakot jos pyöräilet väärällä puolella tietä, pyöräilet puhelin kädessä/puhut puhelimeen kun pyöräilet tai jos et käytä valoja auringonlaskun jälkeen. Musiikin kuuntelu on myös kiellettyä kun ajat pyörällä. Lisäksi sinun täytyy käyttää pyöräteitä, ja jos sellaista ei ole niin autojen sekaan vain polkemaan! Tämä erityisesti on saanut minut aivan sekaisin. Välillä jos pyöräilen jalkakäytävällä saan erittäin negatiivista palautetta jalankulkijoilta, toisaalta jos yritän mennä autojen sekaan seikkailemaan tulee hirveät tööttäämiset autoilijoilta. Missä pirussa mun sitten pitäisi pyöräillä?!

Koulusta varmaan voisi kirjoittaa kokonaan oman postauksen, mutta saatte nyt kuulla lyhennetyn version koko sopasta. Ensinnäkin koulu alkaa suurimmalla osalla aina klo. 7.50 (joka ei vielä ole kovin aikaisin, muilla kouluilla alkaa 7.30 tai 7.40). Minulla ja Riinalla tilanne on tosin toinen, sillä saamme käydä aamutreeneissä.
Välitunneilla suurin osa hengailee semmoisessa isossa aulassa. Koulussa ei ole missään minkäänlaisia sohvia, ja myöskin hyvin vähän penkkejä. Ilmaista kouluruokaa ei myöskään ole tarjolla. Siitä pitäisi kuukaudessa maksaa 75€ mutta minä ja Riina käydään aina kotona syömässä, joten ruuan laadusta en osaa sanoa yhtään mitään. Kyllä sitä oppii arvostamaan Suomen koulusysteemiä, tähän varmaan joka ikinen vaihto-oppilas osaa samaistua.

Meidän treeni-ilmapiiri poikkeaa myös Suomen ilmapiiristä aika paljon. Monet asiat tehdään eri tavalla ja se on vaatinut hiukan totuttelua. Täällä, varsinkin eliittitreeneissä on mielestäni vähän enemmän ammattimaisuutta. Meillä on myös erittäin vahva yhteishenki hallilla, treeneissä ja kisoissa. Kaikki tukee hienosti toisiaan, ja jos tulee ongelmia vastaan voi kysyä kokeneemmilta neuvoa. Rento ilmapiiri tekee myös harjoittelusta kaikille mieluisempaa!

Yksi hauska juttu joka tuli mieleen, on että seuramme johtajat eivät osaa erottaa minua ja Riinaa(?!). Kaikki jotka meidät edes vähänkin tuntee, tietävät että olemme sekä ulkonäöllisesti, että luonteellisesti aivan erilaisia 😀 Tarkkasilmäiset saattaa yhdestä kuvasta huomata, että nimet ovat kirjoitettu hallimme screenillä väärin, hah!

Ei sen sen suurempia ”kulttuurishokkeja”. Näin syyskauden loputtua voin hyvin mielin lennähtää Suomeen ja pitää oikein kunnon ja ansaitun joululoman!

Palaillaan.


Kuulumisia

19.11.2014

Tänään on tasan kolme kuukautta takana. Kolme kuukautta sitten seisoin laivan kannella ja katsoin ulos merelle, tietämättä yhtään mitään mikä minua odottaisi.

Tähän mennessä tämä on ollut kaikkea muuta kuin tavallinen vaihtovuosi ulkomailla. Tämä on ollut kaikkea muuta kuin mitä olin kuvitellut, enkä tarkalleen osaa sanoa onko se positiivista vai negatiivista. Jotain siltä väliltä. Joskus tuntuu siltä, että vitsit, tänne minä kuulun. Kun taas toisaalta itkettää ja ahdistaa, tuntuu että haluaa pakata laukut ja lähteä takaisin kotiin.

Tietynlaiseen rutiiniin olen silti päässyt. Viikkoon mahtuu monen monta tuntia treeniä, ja vähän vähemmän koulua. Hallille kuljemme aina pyörällä, joka ei muuten ollut tuttu juttu suomessa. Olin tottunut saamaan joko kyydin, tai liikkumaan julkisilla. Nyt taas tuntuu todella luonnolliselta mennä pyörällä, säässä kuin säässä. Tietysti välillä ketuttaa polkea kaatosateessa kotiin rankoista treeneistä, mutta se on vain elämää.

Aamutreenit ovat nimeltään Elite morning, iltapäivätreenit Elite match ja illalla on junnutreenit, PSC juniors. Elitessä treenaa ainoastaan seuran kärkipelaajat. Minä ja Riina ollaan tällä hetkellä ainoat juniorit jotka siellä käy. Käymme Riinan kanssa pääsääntöisesti aamutreeneissä ja junnutreeneissä. Välillä myös iltapäivätreeneissä, jos koulu loppuu aikaisin. Näiden ohella meillä on Tompan kanssa yksityistunteja ja erillisiä fysiikkatreenejä. Viikkoon mahtuu myös yksi lepopäivä!

Kisoja on ollut nyt myös monta viikonloppua putkeen. On liigaa, Euroopan kisoja, Saksan sisäisiä kisoja jne. Meidän liigajengimme on ainakin tähän mennessä ollut ylivoimainen. Joukkueessa on saksan kolme parasta naispelaajaa sekä Riina ja minä. Mielestäni naisten liiga täällä Saksassa on ollut paljon tylsempää kuin Suomessa, mutta ehkä ja toivottavasti tämäkin muuttuu jossain vaiheessa.
Kisoissa on myös aina enemmän naisosanottajia, kuin mitä suomessa koskaan oli. On todella kiva pelata uusia vastuksia vastaan, eikä vaan aina niitä samoja tuttuja vastaan.

Tässä kohtaa ajattelin kirjoittaa vapaa-ajasta, mutta tajusin että minullla ei olekaan mitään ihmeellistä kerrottavaa, haha. On ollut suunnitteilla käydä joku viikonloppu tutustumassa johonkin vähän isompaan kaupunkiin, esim. Dortmundiin tai Düsseldorfiin, mutta toistaiseksi siihen ei ole löytynyt aikaa kisojen ohella!
Tietysti jos olemme olleet ulkomailla kisoissa, esimerkiksi Kööpenhaminassa kerkesimme katsoa kaupunkia. Olimme myös äskettäin Belgian Junior Openissa. Kilpailu pelattiin Brysselissä, ja pääsimme katsomaan sitä upeaa kaupunkia!

Noniin, tässäpä oli erittäin tiivistetty kertomus mun arjesta täällä. Lisää juttuja on tulossa, ja paljon ideoita erilaisiin teksteihin riittää, joten stay tuned! 😉
Treenatkaahan hyvin siellä suomessa!

PS. Jos jotakuta kiinnostaa erillistä juttua Belgian kisasta, kommentoikaahan. Tietääkseni tämä on aika tuntematon kisa meille suomalaisille!?