Historia

Pelaajahistoriikki | Joukkuehistoriikki

Squashtuki ry
Squashtuki ry perustettiin alkujaan toimittamaan Squash-uutisia ja hoitamaan lehden jakelun jäsenistölle ja squash-halleille.

Vuodesta 1984 alkaen Squashtuki ry:n pääasiallinen toiminta on keskittynyt SM-Firma-squash-turnauksen järjestämiseen. Lisäksi Squashtuki on ollut joko järjestämässä tai ainakin avustamassa erilaisia squash-tapahtumia, kuten tasavuosijuhlia, gaala-iltoja sekä tapahtumia suurimmissa Suomessa järjestetyissä kansainvälisissä squashkilpailuissa.
Squashtuki ry:llä oli firma-squashissa 16 vuoden ajan sponsorina kaasujätti AGA. Kilpailumaksuista saaduilla tuotoilla ja sponsorirahalla Tuki todellakin tuki Suomen squashjunioreita vuotuisilla stipendeillä. Markka-aikana jaettiin vuosittain vähintään 5.000,- junnuille. Lähes kaikki silloiset junnut ja viimeaikaiset huippupelaajamme ovat olleet stipendin saajina. Squashtuki on myös ollut rahallisena apuna useiden juniorimaajoukkueiden arvokisamatkojen ja juniorileiritysten toteutamisissa. Muutaman sponsorittoman vuoden jälkeen saimme hetkelliseksi sponsoriksi AJANPAINO Oy:n, mutta jälleen olemme ilman varsinaista sponsoria.
Lopputurnauksessa olemme kuitenkin voinneet palkita kunnian lisäksi voittajia myös tavarapalkinnoilla ja siitä kiitos TECNIFIBRE:lle, joka on toiminut yhteistyössä Squashtuki ry:n kanssa.
Toistaiseksi kuitenkin Squashtuki ry:n varat ovat riittäneet stipendien jakamiseen nuorisosquashin tukemiseksi.
Tällä kaudella 2008-09 kohteeksi on edelleen otettu juniorien valmentajat, jotka tekevät huipputärkeää työtä Suomen squashin tulevaisuuden eteen.

Squashtuki ry toivoo jatkossakin jo mukanaolevien ja uusien yritysten aktiivista osallistumista SM-FIRMA-SQUASH-turnaukseen. Nykyisin järjestämme myös osallistumismahdollisuuden sellaisille pelaajille, jotka eivät kykene saamaan joukkuetta kokoon omasta yrityksestään, luomalla sekä miehille, että naisille ns. “vapaa firma” luokat, eli joukkuekilpailu, joka ei ole yrityssidonnainen.
Lisätietoja turnauksesta ja Squashtuki ry:n toiminnasta saat firmasquash@3asport.fi osoitteesta.

Lasse Aarto
Squashtuki ry

Pelaaja- ja yrityskohtainen historiikki tullaan liittämään sivustolle lähiaikoina.

 

 

Comments are closed.