Facebook
Twitter
In English

Hyvät Squashseurat,

Kiitos teille, jotka vastasitte Olympiakomitean kyselyyn menetetyistä tuloista seuraavien viikkojen aikana. OK:n toimitusjohtajan Mikko Salosen mukaan missään ei kuitenkaan ole mitään euroja varmuudella ja luvattuna. OK kerää faktapohjaisen konkreettisen tilannekuvan ja sen pohjalta alkaa työ tuen hankkimiseksi.

Kukaan ei tiedä, kuinka kauan vallitseva tilanne tulee kestämään ja milloin asiat vakautuvat niin, että lajiamme päästään jälleen harrastamaan normaalisti. Viimeisimpien asiantuntija-arvioiden valaisemana lähtisin kuitenkin siitä olettamuksesta, että ennen heinäkuuta mitään radikaalia muutosta ei tule tapahtumaan. Näin ollen, rohkaisen henkisesti valmistautumaan ensi kauden alkuun ja suosittelisin pohtimaan, miten seura on parhaassa mahdollisessa vireessä, kun kausi alkaa.

Lähtekää liikkeelle Squashliiton visiosta “Squash on kaikkien tuntema laji, jota harrastetaan hyvässä seurassa.” Voimme itse kukin tehdä paljon lajin yleisen tunnettuuden eteen ja se auttaa meitä kaikkia. ”Hyvässä seurassa” -kohdalla on kaksoismerkitys, pohtikaa molempia. Mitä voimme tehdä seuran kulttuurin parantamiseksi, ja miten saamme seuratoiminnastamme parempaa ja ammattimaisempaa? Mihin asioihin meidän seurassamme kannattaa keskittyä – ja mihin ei? Kun se valinta on tehty, on helpompi jakaa resursseja ja keksiä uutta valittujen asioiden sisällä.

Nyt siis kärsivällisyyttä ja uuden suunnittelua. Jos on jotain, mitä voimme liittona tehdä auttaaksemme, niin olkaa aktiivisia tähän suuntaan. Me autamme parhaamme mukaan.

Mika Monto
Toiminnanjohtaja
0505839531
mika.monto@squash.fi